Viheralueiden hyvinvointivaikutusten taloudellinen arvottaminen

maanantaina, 07.11.2016

Pro Gradu –työssä perehdyttiin kaupunkien viheralueiden terveys- ja hyvinvointivaikutuksiin ja niiden taloudelliseen arvottamiseen. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys perustuu luonnonvara- ja terveystaloustieteeseen, mutta tutkimuksen taustana on kaupunkirakennetta tiivistävän maankäyttösuunnittelun problematiikka.

Tutkielman empiirinen osa käsittelee Helsingin Meri-Rastilan ulkoilumetsän virkistyskäyttöä. Meri-Rastilaa koskeva uusi osayleiskaava mahdollistaa asuntorakentamisen osittain nykyisen ulkoilumetsän alueelle. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää paitsi ulkoilumetsän nykyistä virkistyskäyttöä, myös ennakoida tulevan maankäytön muutoksen vaikutuksia kohdealueella ulkoiluun. Tavoitteena oli lisäksi arvioida, miten mahdolliset ulkoilutottumusten muutokset vaikuttavat asukkaiden hyvinvointiin, sekä estimoida mahdollisen hyvinvointimuutoksen taloudellista arvoa.

Tutkimuksen empiirisen osan aineisto kerättiin ulkoilumetsän lähialueen asukkaille postitetulla lomakekyselyllä kesällä 2015. Tuloksissa korostui alueen huomattava merkitys sekä asukkaiden fyysiselle että henkiselle hyvinvoinnille. Tulosten perusteella rakennushanke tulee vähentämään lähialueen asukkaiden ulkoilua Meri-Rastilan ulkoilumetsässä sekä kokonaisliikuntamäärää, sillä kohdealueella vähenevä liikunta tulee  korvautumaan vain osittain sisäliikunnalla ja muilla alueilla ulkoilemisella. Ennakoitu muutos jäi kuitenkin siinä määrin vähäiseksi, että hyvinvointivaikutukselle ei voitu määritellä taloudellista arvoa tutkimukseen valittujen, karkeahkojen mittareiden avulla.

Ulkoilun ja viheralueiden hyvinvointivaikutusten taloudellinen arvottaminen on haastava, mutta tärkeä ja ajankohtainen tutkimusaihe; esimerkiksi Helsingissä kaupunkirakenne tiivistyy lähivuosina uuden yleiskaavan myötä merkittävästi. Vaikutusten arviointi edellyttää tarkkoja ja luotettavia mittareita, ja niiden kehittämiseksi tarvitaan monitieteellistä, eri metodeja yhdistelevää tutkimustyötä. Tämän pro gradu -työn laatimisen mahdollisti osaltaan Metsämiesten Säätiön myöntämä apuraha.

Lisätietoja:

Opiskelija Marja Kurkela, marja.kurkela(at)helsinki.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.