WE LOVE WOOD(s)! Onoman kesänäyttely Fiskarsissa 2015

keskiviikkona, 15.04.2015

Puu on paikallinen, ekologinen materiaali, josta syntyy merkittäviä innovaatioita ja vientituotteita. WE LOVE WOOD(s)! ­- näyttely etsii uusia muotoja puulle ja nostaa esiin huippuluokan kotimaista käsityöosaamista kansainvälisesti arvostetun muotoilun keinoin.

Poikkitaiteellinen WE LOVE WOOD(s)!­ - näyttely oheistapahtumineen avautuu yleisölle 24.5.2015 Fiskarsin Kuparipajassa. Uusia töitä ja teoksia syntyy niin muotoilijan, puusepän, keraamikon, tanssijan kuin säveltäjän taidoilla. Näyttelyn keskiössä on puu, työstettävänä materiaalina, prosessimateriaalina tai inspiraation lähteenä.

Miten puu taipuu ja saa uuden muodon vuonna 2015? Uusien kauniiden arkiesineiden suunnittelijoiksi ja toteuttajiksi on kutsuttu kiinnostavia työpareja. Puusepäntaito on pääosin Fiskarsista ja naapurikylistä, muotoilijat Suomesta, Ruotsista ja Norjasta. Töiden valmistumisprosessia voi seurata Facebookissa ja samalla osallistua keskusteluun WE LOVE WOOD(s)!­ tapahtumasivulla jo ennen näyttelyn avautumista. Luvassa on haasteita, uuden etsimistä ja materiaalikokeiluja. Lopputulos voi olla käyttöesine, huonekalu, tilateos, valaisin tai ihan jotakin muuta. Pyrkimyksenä on aloittaa luova keskustelu paitsi lokaalin muotoilun tulevaisuudesta, myös käsityötaidon säilyttämisestä ja mikroyrittäjyyden tärkeydestä suomalaisessa elinkeinorakenteessa. Näyttelyn tematiikka sivuaa myös ajankohtaisia ekologisuuden haasteita, jotta Suomi olisi jatkossakin vihreän kullan maa ja kärkisijoilla myös vientimaana. Keskustelu jatkuu kesän aikana WE LOVE WOOD(s)! -­oheistapahtumissa, josta on pian tulossa lisätietoa.

Myös kuvataide saa puheenvuoron näyttelyssä. Esillä on mm. taidemaalari Jukka Mäkelän Carborundum-­piirustussarja, kuvataiteilija Ron Nordströmin metsäaiheinen ääni-­installaatio, kuvanveistäjä Martti Aihan sekä norjalaisen kuvanveistäjän Knut Woldin puuveistoksia. Fiskarsin puulajipolun varteen sijoittuu paikallisen nukketaiteilija Piitu Nykopin Kiitos metsä! -­teos.

Näyttelyyn osallistuvat Martti Aiha, Heikki Aska, Nanna Bayer, Linda Bergroth, Mia Cullin, Kirsti Doukas, Susan Elo, Marco Escartin, Kirsi Gullichsen, Kristian Gullichsen, Lulu Halme, Antrei Hartikainen, Sakari Hartikainen, Simo Heikkilä, Pekka Helin, Miisa Hüter, Teija Isohauta, Mari Isopahkala, Olli Kari, Minja Kolehmainen, Petri Koivusipilä, Kotaro Kubo, Manthey Kula, Mattila & Merz, Rudi Merz, Timo Mikkonen, Jukka Mäkelä, Jussi Nordberg, Ron Nordström, Piitu Nykopp, Stefan Nyström, Tuulia Penttilä, Tuula Pöyhönen, Hannu Raatikainen, Saara Renvall, Jenni Roininen, Kristian Saarikorpi, Karola Sahi, Saine Ensemble, Arto Salminen, Ben af Schulten, Howard Smith, Markku Soinio, Matti Söderkultalahti, Ninni Timola, Petri Vainio, Kari Virtanen, Knut Wold, Laura Väre, Ines Wartiainen ja Karin Widnäs.

Näyttelyä on valmistellut työryhmä, johon kuuluvat Kirsi Gullichsen, Cati Aiha, Kari Virtanen, Petri Koivusipilä, Tuula Saari, Susan Elo, Pekka Helin, Leena Kuumola ja Kari Selkälä.

Näyttelyn yhteistyökumppaneita ovat Nordea Private Banking, Artek ja Fiskars OYJ. Näyttelyä ovat tukeneet Askon Säätiö, Metsämiesten Säätiö ja Svenska kulturfonden.

WE LOVE WOOD(s)! 24.5.–20.9.2015

Lisätietoja:

Avoinna päivittäin 11-­18
Aila Svenskberg, ailas(a)onoma.org puh. 041 538 7533

www.onoma.org

Fiskars, Kuparipaja

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.