Digitaalisia välineitä, tulevaisuusvisioita ja verkostoitumista metsäyrittäjille

keskiviikkona, 19.09.2018

Uudistuva metsäyrittäjä -hankkeessa keväällä 2018 toteutettiin työpajoja, tulevaisuusseminaari, opintomatka, kirjoitettiin blogeja ja artikkeleita sekä jatkettiin yhteistuotteiden kehittämistä.

Työpajoja järjestettiin liiketoiminnan kehittämis-, metsänhoidon digitaalises välineet ja julkiset hankinnat -teemoilla keväällä 2018. Työpajoissa myös verkostoiduttiin ja kehitettiin yhteisiä palveluita. Työpajoihin osallistui 20 eri metsäyritystä, yli 40 henkilöä.

Liiketoiminnan työpajoissa Kouvolassa 14.2. ja Turussa 21.3. perehdyttiin alustusten, keskustelujen ja ryhmätöiden avulla tiedon liikkumiseen ja hyödyntämiseen yrityksessä. Päivien aikana tutustuttiin tuotannollisen tuloksen mittaamiseen Koneyrittäjien liiton datapankin avulla ja etsittiin mahdollisuuksia parantaa tiedon käyttöä yrityksen johtamisessa. Samalla tutustuttiin myös yrityksen taloudellisten tunnuslukujen tulkintaan. Osallistujat tutustuivat erilaisiin some-tiedon käyttötarkoituksiin ja mahdollisuuksiin niin tuotannon prosessien laadun ja tehokkuuden kuin markkinoinninkin ja verkostojen hallinnankin kannalta. Työpajoissa tutustuttiin myös erilaisiin metsänhoidon sovelluksiin, kuten ForestKit, Trimble, Trestima, Woodforce. Häme-Uusimaan pajassa perehdyttiin erityisesti julkisiin hankintoihin, mistä aiheesta oli tullut tiedusteluja hankeaikana.

Tulevaisuusseminaari pidettiin 19.4.2018 Hämeenlinna 43 osallistujan voimin. Tilaisuuden yhteydessä järjestetyillä minimessuilla 8 yritystä esitteli palveluitaan. Aamupäivän seminaarissa kuulimme esimerkkejä uusista tavoista hyödyntää digitaalista tiedon liikkumista metsään liittyvissä palveluissa. Työpajassa osallistujien tehtävänä oli pohtia ja jatkotyöstää hankkeen ensimmäisen tulevaisuustyöpajan tuottamia tuloksia.

Työpajan tavoitteeksi asetettiin käytännönläheisten strategisten tavoitteiden ja toimenpide-ehdotusten muodostaminen. Tarkoituksena oli saada esille tuloksia metsäalan toivotusta tulevaisuuden tilasta: ”Mitä pitää tehdä ja miten, jotta alan tarvittavat uudistukset saadaan aikaiseksi?” Osallistujat työskentelivät pajassa viidessä ryhmässä omaan asiantuntemukseensa tukeutuen ja fasilitaattorien ohjaamana.

Työpajan ensimmäisessä vaiheessa ryhmä laati keskustellen yhteisen tiiviin visiolauseen siitä, millainen on metsäliiketoiminnan ja yrittäjyyden toivottava tulevaisuus vuonna 2030. Mikä on haluttu tahtotila eli visio? Toiseksi osallistujat muodostivat tiekartan (Road Map) toivotun tulevaisuuden saavuttamiseksi. Karttaan koottiin tulevan vuosikymmenen aikana tarvittavia toimenpiteitä ja tapahtumia, jotka mahdollistaisivat toivotun tulevaisuuden toteutumisen lyhyen (2018–2021), keskipitkän (2022–2025) ja pidemmän aikavälin kuluessa (2026–2030).

Maamess2018 -opintomatkalle Viroon, 19.-21.4.2018, osallistui 7 eri yritystä, 20 henkilöä, joista osa oli metsänomistajia. Opintomatkalla tutustuttiin Viron metsätalouteen ja metsäalan koulutusjärjestelmään sekä oppimisympäristöön Luuan metsäkoulussa. Yritysvierailu taimistoon Rakveressä. Maamess-messuilla vierailtiin sekä keskusteltiin metsäyritysten yhteistyöstä, verkostoitumisesta ja ulkomaisesta työvoimasta.

Kevään aikana käynnistettiin Julkiset hankinnat –selvitystyö, pohjoisen metsätapahtuman suunnittelu ja järjestelyt (harjoittelija Saska Salo), Kuntamarkkinoille osallistuminen ja Uudistumisen eväitä metsäyrittäjälle –julkaisun toteutus.

Lisätietoja:

Projektipäällikkö Palos Minna, Hämeen ammattikorkeakoulu Oy, minna.palos(at)hamk.fi

www.hamk.fi/uudistuva-metsayrittaja

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.