Kesäryssäyksen yhteydessä järjestetty metsätyö- ja uittoperinne työtapojen esittely

perjantaina, 25.10.2019

Pohjois-Heinäveden kylät ry:n Kesäryssäys pidettiin 06.07.2019 Varistaipaleen Varirannassa.

Tapahtuma järjestettiin jatkona aikaisempien vuosien "Naiset nipunlaskussa" tapahtumiin. Tapahtuman uittoperinne- ja metsätyöhistoriaosio oli osana Varirannan kesätapahtumaa.

Tapahtumaan oli hankittu puutavaraa tukkien ja pinoputavaran kuorintanäytöstä varten, sekä tehtiin vanhan metsäperinteen mukainen halkopino. Aarne Hiltunen ja Kari Karvinen antoivat työnäytöksen puutavaran kuorimisesta petkeleellä ja kuorimaraudalla, sekä uittopuomien yhdelenkin reikien kairauksesta käsikäyttöisellä kairalla. Aarne Hiltunenkertoi läsnäolijoille vanhoista metsätyö- ja uittotekniikoista ja säännöistä.

Tilaisuuteen osallistuneet nuoremman sukupolven vieraat seurasivat ja kuuntelivat mielenkiinnolla työnäytöstä ja esitelmää. Osa jopa rohkeni yrittää pöllin kuorintaa vanhoilla menetelmillä.

Tapahtuma-ajankohta sattui samanaikaisesti Kermassa Kari Tapion muistokonsertin kanssa ja lähialueilla oli useita muita kesätapahtumia saman viikolopun aikana. Nämä tapahtumat yhdessä epävakaisen kelin (sadeuhka joka myöskin toteutui) kanssa aiheuttivat yleisökadon. Tilaisuuteen osallistui reilut 100 vierailijaa.

Metsämiesten Säätiön myöntämä avustus oli ratkaisevan tärkeä tilaisuuden järjestämisessä. Ilman tilaisuutta tukeneiden organisaatioiden ja yrittäjien panosta tilaisuuden järjestäminen ei olisi ollut mahdollista. Kyläyhdistyksen jäsenet tekivät mittavan talkootyön tilaisuuden valmistelussa ja toteutuksessa.

Lisätietoja:

Sihteeri Paavo Kolari, Pohjois-Heinäveden kylät ry, paavo.kolari@saunalahti.fi, puh. 0400 619 178

 

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.