Metsäala kaipaa täydennyskoulutusta, nyt sitä on myös tarjolla

tiistaina, 23.02.2016

Metsäalan murroksessa tarvitaan uutta osaamista, sillä esimerkiksi energiapolitiikka, ilmastonmuutos ja digitalisoituminen vaikuttavat koko alaan. Täydennyskoulutusten suunnitteluun, markkinointiin ja järjestämiseen on rakennettu nyt vankka pohja yhteistyössä metsäalan yritysten, sidosryhmien, yliopistojen sekä muiden metsäalan oppilaitosten kanssa.

Substanssiosaamista kaipaavat kaikki alalla työskentelevät - nekin jotka eivät ole suorittanet alalta tutkintoa. Lisäksi alan opettavat tarvitsevat myös pedagogista osaamisen päivittämistä.

Eri puolella Suomea järjestetyissä täydennyskoulutuksen työpajoissa etsittiin syksyllä 2014 ratkaisuja alan koulutustarpeisiin. Koulutusalan toimijoiden mukaan oli kutsuttu työelämän edustajia yrityksistä ja järjestöistä. Tapaamisissa luotiin täydennyskoulutuksen verkostoa, löydettiin osaamisvajeita ja luotiin suunnitelmia koulutustarpeisiin vastaamiseen.

Työpajojen pohjalta aloitettiin koulutusten suunnittelu yhdessä KOOT-hankkeen ja muiden HY:n metsätieteiden laitoksen asiantuntijoiden kanssa. Uudet koulutukset Paikkatiedon analyysin metsäsovellukset ja palvelumarkkinointi sekä metsäalan organisaatioiden toiveiden pohjalta suunniteltu Palvelumarkkinointi ja myynti metsäalalla on tarkoitus järjestää vuonna 2016.

Metsäalan yritysten ja muiden alan toimijoiden kanssa käydyissä keskusteluissa nousi esiin se, että alalle tarvitaan substanssiin liittyvää koulutusta, joka yhdistää teoriaa ja käytäntöjä sekä peilaa muiden toimialojen toimintatapoja.

Metsäopetusta kehitetään myös valtakunnallisella toisen asteen opettajien täydennyskoulutuksella. Koulutuksen suunnittelussa yhteistyötä tehdään sekä Jyväskylän yliopiston tutkijoiden, Helsingin yliopiston metsätieteen laitoksen että perusteilla olevan Metsäopetusyhdistyksen toimijoiden kanssa. Metsäopetus ja digitalisaatio -koulutus on kerännyt kolmisen kymmentä metsäalan toisen asteen opettajaa päivittämään osaamistaan. Opettajien täydennyskoulutus jatkuu työelämäyhteyksiä kehittämällä.

- Toivotamme myös kaikki oppilaitosten kanssa yhteistyötä tekevät metsäalan yritykset mukaan kehittämään oppilaitosyhteistyötä, verkostoitumaan sekä oppimaan uutta syksyllä alkavaan koulutukseen, kehottaa suunnittelija Aija Kortesmaa Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämispalveluista.

Yhteistyö alan toimijoiden kanssa on jatkunut muun muassa metsäopetuksen kehittämistilaisuuksissa. Lisäksi projektihenkilöstö on tehnyt aktiivista yhteistyötä Metsäopetus ry -hankkeen kanssa.

Metsäalalla on luotu uudenlaista toimintaa elinikäisen oppimisen kehittämiseksi. Täydennyskoulutuksen verkoston sekä metsäalan opetushenkilöstön konkreettinen koulutus- ja kehittämisyhteistyö on alkanut ja yhteistyön uskotaan vielä laajenevan.

Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämispalveluilla on mahdollisuus toteuttaa myös räätälöityjä organisaatioiden tarpeeseen suunniteltuja koulutuskokonaisuuksia, kuten Myynti ja palvelumarkkinointi metsäalalla ja paikkatietoon liittyviä koulutuksia.

Metsäalan haasteiden ratkaisemiseksi muiden metsäalan organisaatioiden kanssa Helsingin yliopiston koulutus-ja kehittämispalvelut on kehittänyt metsäalalla työskentelevien korkeakoulutettujen täydennyskoulutusta Metsämiesten Säätiön tuella.

Lisätietoja:

Suunnittelija Aija Kortesmaa, Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelut, aija.kortesmaa(at)helsinki.fi

Suunnittelija Riikka Laurell, Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelut, riikka.laurell(at)helsinki.fi

www.helsinki.fi/taydennyskoulutus

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.