Metsäbiotalouden mahdollisuudet Venäjällä

tiistaina, 16.02.2016

Nuoret metsäalan ammattilaiset eri puolilta Eurooppaa perehtyivät metsäbiotalouteen joulukuun alussa Joensuussa. Euroopan metsäinstituutin järjestämän täsmäkoulutuksen tavoitteena oli päivittää tulevaisuuden metsäalan johtajien tietoja mahdollisuuksista metsäbiotalouden saralla Venäjällä. Koulutus toteutettiin yhteistyössä Luonnonvarakeskuksen ja Itä-Suomen yliopiston kanssa, joissa on laaja Venäjän metsäsektorin tietotaito.

-Maailman luonnonvarat vähenevät ja tässä suhteessa Venäjän asema on harvinaislaatuinen. Sillä on valtavat maa-, metsä-, vesi- ja ruokavarannot. Venäjä voisi valita biotalouden veturikseen modernisoimaan ja laajentamaan talouspohjaansa, sanoo Esko Aho, yksi koulutuksen luennoitsijoista. Aho toimii Euroopan metsäinstituutin Euroopan ja Venäjän yhteistyön strategisena neuvonantajana.

-Joensuu on biotalouden keskittymä ja osallistujamme voivat konkreettisesti nähdä mitä biotalous tarkoittaa etenkin metsäsektorin osalta-, kertoo täsmäkoulutuksen koordinaattori, vanhempi tutkija Elena Kulikova Euroopan metsäinstituutista.

Koulutukseen osallistuu yhteensä 21 nuorta asiantuntijaa sekä Euroopasta että Venäjältä.

Lisätietoja:

Viestintäjohtaja Anu Ruusila, Euroopan metsäinstituutti, anu.ruusila(at)efi.int

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.