Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

METSÄMIEHEN LAULU - Sibelius 150v. kutsunäyttely

tiistaina, 13.10.2015

Pro Puu -galleria järjesti 5.8- 29.8.2015 Sibeliuksen juhlavuoden ja musiikin inspiroiman näyttelyn.

Näyttelyyn oli kutsuttu osallistumaan niin taiteilijoita, muotoilijoita kuin käsityöläisiäkin. Lähtökohdaksi inspiraatiolle on voinut ottaa esimerkiksi Sibeliuksen tunnetun sävellyksen ”Metsämiehen laulun”, jonka tunnelman ja sanoituksen toivottiin synnyttävän ajatuksia ja toteutuksia metsäisistä aiheista ja puumateriaalin käytöstä. Luonnonläheinen tunnelma ja juhlava näyttely rakentuu Sibeliuksen musiikista ja monipuolisista näyttelyesineistä.

Valitsimme mukaan ilmoittautuneista 18 osallistujaa. Valintakriteeriksi nousivat yhteys Sibeliukseen, metsään ja puuhun. Mukaan näyttelyyn lähtivät: Assi Arnimaa-Leinonen, Rudy van den Berg, Eetu Puurtinen, Eeva-Riitta Karlsson, Heli Kauhanen, Jaana Tuomisto, Kirsti Nenye, Studio HH, Mika Heinonen, Muoto2, Päivi Reponen, Saija Kivikangas, Terhi Kaakinen, Ville Tonttila, Katri Virtalaakso, Nanna Salmi, Jaana Paulus, Tapio Kangasniemi ja Timo Suutari.

Lisätietoja:

Toiminnanjohtaja Markku Tonttila, Pro Puu ry, info(at)propuu.fi, puh. (03) 751 5600

www.propuu.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.