Metsäylioppilaat ry:n toimintavuoden 2016 saavutukset

tiistaina, 31.01.2017

Metsäylioppilaiden toimintavuosi 2016 oli värikäs ja jäsentensä näköinen. Vuoden 2016 oli tulla tuoda jäseniä entistä lähemmäksi toisiaan ja edistää jäsenien hienoa opiskelijahenkeä yhä entisestään. Panostimme vuonna 2016 runsaasti tapahtumiin sekä urheiluun, sekä halusimme auttaa opiskelijoitamme verkostoitumaan niin opiskelijoiden kuin työnantajien keskuudessa. Urafoorum, ekskursiot ja juhlat pitivät jäseniämme aktiivisena.

Uudistimme vuosijuhlaperinteitä, ja pidimme vuosijuhlat vuonna 2016 Metsäkliimaksi nimellä. Tarkoituksena oli tehdä juhlista edullisemmat jäsenillemme. Jäsenillemme tarjosimme perinteisten liikuntavuorojen lisäksi uusia lajikokeilua, mm. kuplajalkapalloa. Kansainvälisyyttä hoidettiin tänäkin vuonna monipuolisesti, ja tuimme halukkaiden jäseniemme kansainvälistymistä lähettämällä muutaman opiskelijan IFSA:n tapahtumiin Sloveniaan ja Itävaltaan. Vuokrasimme jäsenillemme myös kohtuuhintaan pakettiautoa. Metsämiesten Säätiön tuki oli välttämätön Metsäylioppilaat ry:lle jotta pystyimme järjestämään jäsenillemme näin monipuolisen vuoden opiskelijatoiminnan saralla.

Lisätietoja:

Taloudenhoitaja Juho Hautakangas, Metsäylioppilaat ry, juhpasd2(at)gmail.com

Varapuheenjohtaja Jaakko Niinisalo, Metsäylioppilaat ry, jaakko.niinisalo(at)helsinki.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.