Työharjoittelu Kanadassa

torstaina, 02.05.2019

Suoritin työharjoitteluni Suomen ulkoasiainhallinnon edustustoverkkoon kuuluvassa Ottawan suurlähetystössä Kanadassa touko-lokakuussa 2018. Työharjoittelu oli kaikin puolin onnistunut ja opetti minulle sekä teknisiä että sosiaalisia taitoja. Harjoittelu mahdollisti tutustumisen sekä lähetystön arkeen ja viestintään, suomalaiseen ja kanadalaiseen liike-elämäkulttuuriin, EU:n Kanadan delegaation toimintaan, PK-yritysten kansainvälistymiseen, Kanadan Ontarion markkinoihin, suomalaiseen bioenergia-alan teknologiatarjontaan ja Kanadan alkuperäisyhteisöihin liittyviin erityispiirteisiin. Olen kiitollinen Metsämiesten Säätiölle heidän apurahansa mahdollistamasta oppimiskokemuksesta.

Harjoitteluni koostui pääasiassa Team Finland -erityisasiantuntijan avustamisesta suomalaisten yritysten liiketoimintamahdollisuuksien avaamisessa Kanadassa. Vienninedistämistyön kohteena olivat erityisesti suomalaiset metsäalan pk-yritykset, joilla on Kanadan markkinoille soveltuvia teknologiaratkaisuja.

Harjoittelijana muun muassa autoin Suomesta tulevien tiedustelujen käsittelyssä, mutta ennen kaikkea viestin ja valvoin, että Kanadasta tulevat businessliidit eivät kylmene ja jää hoitamatta Suomen puolella. Työnkuvaani sisältyi jonkin verran myös lähetystön yleisiä tehtäviä.

Yksittäisenä ammatillisen kehittymisen kannalta tärkeimpänä työtehtävänä mainitsisin bioenergiaprojektit, joita lähetystöllä ja Team Finlandilla yhdessä eri toimijoiden kanssa on meneillään Kanadassa. Erityisen mielenkiintoista oli nähdä kanadalaisen liike-elämäkulttuurin erityispiirteitä ja verrata niitä Suomeen. Osa projekteista sijoittui alkuperäisyhteisöihin, jotka osaltaan tarjosivat aivan uuden toimintaympäristön.

Työharjoittelun kautta minulle kertyi hyvä käsitys suomalaisesta vientipotentiaalista ja bioenergia-alan yrityksistä sekä niiden kansainvälistymisen haasteista ja mahdollisuuksista. Myös kielitaitoni vahvistui, ja ammattisanavarasto laajeni.Harjoittelu selkeytti urasuunnitelmiani ja kasvatti sekä itsevarmuuttani työyhteisön jäsenenä että identiteettiäni insinöörinä.

Lisätietoja:

Opiskelija Emilia Karvinen, karvinen.emilia(a)gmail.com

 

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.