Uudistuneet metsälait selitysteoksena

tiistaina, 31.03.2015

Metsälainsäädäntö on viime vuosina muuttunut monin tavoin. Uudistunut Metsäoikeus on kattava käsikirja ja selitysteos, joka selvittää, millaisilla pelisäännöillä Suomessa metsää hoidetaan, käytetään ja suojellaan. Varatuomari Matti Kiviniemen kirjoittama teoksen neljäs painos on perusteellisesti uudistunut. Uudistetut laki- ja asetustekstit sekä viranomaisnormit on julkaistu erikseen nimellä Metsäalan säädökset.

Metsäoikeus käsittelee monipuolisesti ja havainnollisesti metsien hoitoa ja käyttöä, puukauppaa, valtion rahoitusta, metsien kaavoitusta ja suojelua, metsätietoja koskevaa lainsäädäntöä sekä erilaisia metsänomistusmuotoja. Lakien ja alemman asteisten säännösten lisäksi teoksessa selostetaan tärkeimmät metsäalan oikeustapaukset.

Pääpaino on Suomessa päivittäin sovellettavissa metsälain, suojelulainsäädännön, kaavoituksen ja puukaupan säännöksissä, mutta metsäalan informaatio-oikeuden, kansainvälisten sopimuksien ja yhteisöoikeuden velvoitteiden osuutta on hieman lisätty. Teos on tarkoitettu metsäalan ammattilaisille, metsäasioita ratkoville lakimiehille ja viranomaisille sekä puukauppaa tekeville. Se auttaa myös metsänomistajia lakitietoja vaativissa tilanteissa. Selkeän rakenteensa, hyvien hakemistojensa ja käytännönläheisen otteensa vuoksi kirja soveltuu myös metsäalan ja oikeustieteen opetukseen.

Lisätietoja:

Matti Kiviniemi, mkivinie(at)gmail.com

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.