Vähäravinteisen suon kasvatuslannoitus

keskiviikkona, 03.06.2015

Opinnäytteessä tutkittiin niukkaravinteisen rämeen lannoituksen vaikutusta puuston kasvuun. Kolmen koeruudun kenttäkoealue sijaitsee Ähtärissä Etelä-Pohjanmaalla. Niukkapuustoinen räme on uudisojitettu v.1960 ja kunnostusojitettu v. 2000. Tällöin alueella havaitut ravinnepuutosoireet varmistettiin neulasanalyysillä.

Suolle rajattiin kolme koeruutua v. 2006. Ruudut sijoitettiin maaperältään ja puustoltaan yhteneväiselle alueelle vierekkäin. Ruutujen väliin jätettiin käsittelemättömät vaipat. Ruutujen puusto mitattiin. Yksi ruuduista lannoitettiin PK-lannoitteella, yksi NPK-lannoitteella ja kolmas ruutu jätettiin lannoittamatta. Mittaus toistettiin samalla menetelmällä v. 2012. Tällöin otettiin myös jokaiselta ruudulta neulasnäyte.

Lannoitettujen ruutujen neulasten ravinnepitoisuuksia ja kasvua verrattiin lannoittamattoman ruudun tuloksiin. Lannoituskäsittelyt paransivat selkeästi neulasten ravinnepitoisuuksia ja lisäsivät puuston kasvua. Lannoitusvaikutus jatkuu vielä useiden vuosien ajan.

Tuloksekkaan työn mahdollisti Metsämiesten Säätiön apuraha.

Lisätietoja:

Metsätalousinsinööri Aleksi Rautiola, aleksi.rautiola(at)luukku.com

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.