Vaihto-opiskelu kesäisessä Eberswaldessa

maanantaina, 09.11.2015

Olin kesän 2015 opiskelijavaihdossa Saksan Eberswaldessa. Tämä pikkukaupungin perinteikäs metsäopetus on siirtynyt luontevasti 2010-luvulle ja opiskelin siellä kansainvälistä metsäekosysteemien hoitoa (International forest ecosystem management). Tämän koulutuslinjan opiskelijat valmistuvat metsätalouden kansainväliselle areenalle ja ottavat toiminnassaan huomioon metsän taloudellisesti, ekologisesti sekä sosiaalisesti.

Tässä ekologisesti ajattelevassa koulussa sain huomattavan paljon uusia ajatuksia miten suomessa metsänhoitoa voisi kehittää, jotta selviämme ilmastonmuutoksesta sekä kovenevasta kilpailusta globaaleilla markkinoilla. Matka myös avasi silmiäni miten monilla eri tavoilla metsää voi käyttää sekä sen, että metsä ei ainoastaan ole kasvamassa rahaa tukkeina.

Koulussa opetus oli laadukasta ja miellyttävää. Opettajat sekä opiskelijat osasivat erinomaisesti englantia. Olin valinnut pelkästään englanninkielisiä kursseja, koska oma saksankielentaito ei olisi riittänyt opiskeluun. Sen takia mahdollinen saksan oppiminen saatoi jäädä kokematta.

Suurin saavutus itselleni oli miten pystyn pärjäämään vieraassa ympäristössä. Ja siinä kasvoi mies reilusti. Henkilökohtaisesti haastavinta oli saada uusia ystäviä täysin tuntemattomista ihmisistä joilla on erilainen arvomaailma ja kulttuuri. Ja sekin onnistui hyvin. Tällä reissulla sain vähän lisää ymmärrystä miten saksalaiset ihmiset ajattelevat ja tekevät missäkin tilanteissa.

Metsämiesten Säätiötä on kiittäminen apurahasta jolla katoin matkoja Berliiniin ja takaisin kotiin, paikallista opiskelijakorttia ja ylijääneillä rahoilla pystyin elämään normaalia elämää Eberswaldessa.

Lisätietoja:

Opiskelija Henri Hiltunen, hiltunen.henri.hh(at)gmail.com

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.