Vaihto-opiskelu metsäkoulussa Brnossa

maanantaina, 24.08.2015

Olin vaihto-opiskelussa Tšekkiläisessä Mendelin yliopistossa Brnon kaupungissa. Hankkeessa päästiin tavoitteisiin ja sain varsin kattavan, sekä syventävän opetuksen tšekkiläiseen metsäopetukseen. Pääsin näkemään paikallista metsätaloutta kevään opintojaksossa kiitettävällä tasolla, metsänkasvatuksesta ja – hoidosta aina puun loppukäyttöön sahoilla. Sain ison määrän uusia kontakteja ja kavereita joiden kanssa pidän yhteyttä lähes päivittäin. Markkinoin Mikkelin Ammattikorkeakoulua ja metsätalouden laitosta vaihto-opiskelupaikkana lähes päivittäin sosiaalisissa kanssakäymisissä. Tavoitinkin muutamia innokkaita ja kiinnostuneita paikallisia metsäopiskelijoita, jotka haluaisivat Suomeen vaihtoon. Myös koulussa esittelin suomalaista metsänhoitoa erilaisissa esityksissä.

Tšekkiläinen metsätalous eroaakin suomalaisesta aika lailla. Tšekissä valtio omistaa metsistä 60 %, yksityishenkilöt 19 % ja yhtiöt sekä yritykset loput. Metsän osuus maan pinta-alasta 7,9milj. ha on kolmasosa. En olisi osannut odottaa niin isoa eroa, mutta tärkeimpinä mainittakoon Tšekistä jyrkät ja korkeat mäet, erilaiset kasvatettavat puulajit, (tammi, pyökki, pihdat). Vaativista korjuuoloista johtuen lähes 90 % kokonaishakkumäärästä hakataankin moottorisahalla ja loput koneellisesti monitoimikoneilla. Pieniä kenttäsahoja oli myös enemmän Tšekissä, joissa kapasiteetti ei ollut suuri. Mutta löytyi myös iso Stora Enson saha, joissa sahattiin mäntyä ja kuusta ja kapasiteetti oli 1 milj. kuutiometrin verran vuodessa. Tällä sahalla vierailtiin metsälaitoksen kanssa keväällä, joka sijaitsi Doubravou nimisessä kylässä.

Metsämiesten Säätiö oli tärkeä apukumppani hankkeen toteuttamisessa ja tavoitteisiin pääsyssä. Tuhannen euron apurahalla saatiin katettua matka – sekä asumiskuluja yliopiston asuntolassa, sekä ruokailukustannuksia koulun opintomatkoilla, joissa ruokailu oli omakustanteista melkein aina.

Lisätietoja:

Metsätalousinsinööriopiskelija Juho Onali, juho.onali(at)edu.mamk.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.