Vaihto-opiskelu Romaniassa

maanantaina, 24.08.2015

Ennen varsinaisen vaihtoni alkamista minulla oli hyvin aikaa järjestellä asumisasiat ja muut asiat kuntoon, koska saavuin maahan puolitoista kuukautta aiemmin. Asuntoa etsiessäni minua kuitenkin ihmetytti vuokrataso maassa, koska vuokrat olivat kutakuinkin Suomen luokkaa ja palkkataso paljon alhaisempi. Itse maksoin esimerkiksi asunnostani 250 euroa vuokraa ja kuukausittain laskuja 100 euron edestä sisältäen vesimaksun, sähkön, kaasun ja Internetin. Muutenkin supermarketista ruokaa ostaessani minua ihmetytti hintojen suuruus verrattuna maan palkkatasoon. Hinnat olivat samaa luokkaa kuin Suomessa, osa tuotteista jopa kalliimpia. Matkustaminen taksilla, bussilla tai junalla on kuitenkin paljon halvempaa Suomeen verrattuna, vaikka bensan hinta pyörii lähes samoissa lukemissa.

Noin viikon kuluttua saapumisesta Romaniaan löysin asunnon hyvältä sijainnilta ja suhteellisen edullisesti. Asunnostani oli hyvät yhteydet bussilla joka suuntaan, mihin minun tarvitsi mennä. Ennen kouluni alkua minulla oli aikaa tutustua Romaniaan paremmin. Matkustelimme eri kaupunkeihin ja paikkoihin, kiertelimme museoissa ja katselimme nähtävyyksiä.

Saapuessani koululle menin suoraan vaihtovastaavan puheille ja pyysin opastusta. Asia hoidettiin niin, että tyttöystäväni näytti minulle missä paikat ja luokat ovat. Menin kursseille, jotka olin valinnut ja juttelin opettajien kanssa kurssien suorittamisesta. Yleensä kurssien aikana pidin esitelmän aiheesta Suomessa, osallistuin kursseille ja tein tehtäviä. Joidenkin opettajien kanssa minulla oli vaikeuksia yhteisen kielen löytymisen kanssa, mutta kanssaopiskelijat auttoivat asioiden selvittämisessä. Joskus kursseilla istuessani tunsin oloni turhaksi, koska en ymmärtänyt mitä tunneilla puhuttiin. Englanninkielisten materiaalien löytyminen osoittautui joskus vaikeaksi ja useimmilla kursseilla turvauduin etsimään tietoa aiheesta Internetistä. Opiskelukieleni oli englanti, mutta kurssit pidettiin Romaniaksi. Yleensä sain materiaalit kursseille kurssien puolivälissä, jos sain englanninkielisiä materiaaleja.

Minua ihmetytti koulussa ollessani opetusmetodien erilaisuus verrattaessa Suomen opetukseen. Opiskelu oli vahvasti teoriapainotteista ja joillakin kursseilla opettaja yksinkertaisesti luki kirjasta ja sanoi oppilaille, että kirjatkaa ylös mitä hän lukee. Minulla oli kuitenkin kaksi kurssia ehkä koulun parhaan opettajan kanssa, joka otti myös minut huomioon, puhui tunneilla minun kanssani ja selitti asiat ensin luokalle ja sen jälkeen minulle. Maastossa vierailimme kyseisen opettajan kanssa kolmisen kertaa, joka oli kolme kertaa enemmän kuin muilla kursseilla yhteensä.

Opetusmetodit olivat mielestäni vanhanaikaisia ja turhan teoriapainotteisia. Metsäalalla kun täytyy mennä metsään, jos haluaa oppia jotain. Opiskelijavaihtoni aikana huomasin, että sosiaaliset taitoni ja kielitaitoni ovat kohtuullisen hyvällä tasolla verrattuna useimpiin kanssaopiskelijoihin. Minua ihmetytti myös muiden vaihto-oppilaitten kielitaidottomuus. Opin vaihtoni aikana ymmärtämään romaniaa ja puhumaan pikkuisen. Huomasin myös useimpien ihmisten ymmärtävän mitä puhuin englanniksi, mutta he eivät uskaltaneet/halunneet puhua englantia kanssani. Joidenkin kanssa kommunikoimme siten, että puhuimme eri kieliä, minä englantia ja toinen romaniaa. Kaiken kaikkiaan huomasin ihmisten olevan todella mukavia ja avuliaita. Jos jotain haluaa, niin pyytämällä saa.

Suosittelen Romaniaa vaihto-opiskelukohteeksi muille opiskelijoille varsinkin jos tykkää liikkua luonnossa ja nähdä erilaisia nähtävyyksiä. Metsät ovat erilaisia kuin Suomessa ja vuoristossa patikoidessa mieli lepää. Tekemistä ja näkemistä Romaniassa riittää varsinkin Suomalaiselle, koska maisemat ovat niin erilaiset verrattuna Suomeen. Suosittelen Romaniaan tulevia ainakin patikoimaan Karpaateilla, vierailemaan mustalla merellä ja etsimään ja katsomaan kaikenlaisia luonnon nähtävyyksiä. Niitä täällä riittää.

Ilman Metsämiesten Säätiön avustusta en olisi pystynyt tutustumaan Romanialaiseen kulttuuriin ja Romaniaan yhtä hyvin. Avustuksen johdosta myös arkipäiväinen elämä ja kulkeminen eri paikkoihin helpottui huomattavasti.

Lisätietoja:

Opiskelija Matti Tiippana, MAMK, matti.tiippana(at)hotmail.com

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.