Kanadalaista kestävää metsätaloutta etsimässä

sunnuntai, 7.02.2016

Kanada on aina kiehtonut minua, niin siviili elämässä kuin työnkin puolesta. Suoritettuani metsätieteiden kanditutkinnon Skotlannissa halusin laajentaa tietoani kansainvälisestä osaamisesta metsäalalla. Tämä oli minun mahdollisuuteni kokea millaista on elää Kanadassa, ja kokea kuinka tasokasta metsäalan koulutus on yhdessä parhaista alan yliopistoista Kanadassa, tai vastaajasta riippuen, koko maailmassa. Valmistuin University of British Columbian Master of Sustainable Forest Management tutkinnosta kesällä 2015.

Tässä tiedotteessa kerron kuluneesta vuodesta ja koitan rohkaista Suomalaisia opiskelijoita poistumaan omasta turvallisesta lähipiiristä ja lähtemään ennakkoluulottomasti vaihtoon tai ulkomaille koulutukseen.

Verrattuna opintoihini Skotlannissa oli jo ennalta odotettavissa että koulutuksen kovuus tulee olemaan paljon kovempi mihin olin tottunut. UBC pyrkii pitämään maineestaan kiinni ja olihan kyseessä kuitenkin maisteritutkinto. Kurssit oli onnistuttu parsimaan kokoon todella mallikkaasti ja vaikka tahti olikin kova se opetti kuinka tärkeää ryhmässä oleminen on.

Jo alussa meille tehtiin selväksi ettei tätä kurssia suoriteta yksilöinä. Hyvät kommunikointikyvyt ovat todella tärkeitä ja tärkeänä komponenttina kursseissa olikin suullisten esitelmien pitäminen. Kurssi itsessään käytti paljon Amerikkalaisia esimerkkejä mikä alkuun oli haastavaa, mutta lopulta todella palkitsevaa. Nyt jälkeenpäin ymmärtää kuinka tärkeää on ymmärtää kuinka esimerkiksi metsäpolitiikka poikkeaa eri maiden välillä ja kuinka suuren etulyöntiaseman saa kun ymmärtää sen perusteet globaalilla tasolla.

Valitettavasti tätä tietoa on vaikea saada ilman että altistaa itsensä tuntemattomalle. Nyt yli viisi vuotta ulkomailla asuneena en vaihtaisi päivääkään siitä ajasta mitä olen saanut opiskella eri oppilaitoksissa ja tutustua mitä kiinnostavimpiin ihmisiin. Valmistuttuani sain pysyvän työpaikan Skotlannista metsänhoitajana. Töiden ohella suoritan kaksi vuotista testiaikaa joka Skotlannissa vaaditaan lainvoimaiseen toimilupaan.

Tämän jälkeen suunnitelmanani on mahdollisesti palata Kanadaan jossa vaaditaan sama kahden vuoden paikallinen työaika viralliseen Kanadalaiseen metsänhoitajan titteliin. Kaikki eivät itseään halua haastaa, mutta itselleni ulkomaan opiskelut ovat antaneet valmiudet tehdä työtä jota rakastan minne ikinä haluankin mennä. Suosittelen jokaista metsäalan opiskelijaa miettimään erillaisia vaihtoehtoja ja testaamaan omia rajojaan.

Lisätietoja:

Planning Forester/Programme Manager Arttu Varis, Forest Enterprise Scotland,
a.varis.09(at)aberdeen.ac.uk

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 4 - 6 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.