Lapin AMK:n opiskelijat MTK:n metsäpoliittisessa konferenssissa

torstaina, 10.12.2015

Maatalous- ja metsätaloustuottajain keskusliitto (MTK) on järjestänyt jo vuosikausia ammattikorkeakoulujen agrologi- ja metsätalousinsinööriopiskelijoille maatalous- ja metsäpolitiikan seminaareja. Seminaarit järjestettiin vuoteen 2013 saakka ammattikorkeakouluittain Helsingin seudulla.

Parin viimeisen vuoden ajan MTK on järjestänyt ammattikorkeakouluille maatalouspolitiikan konferenssin agrologiopiskelijoille ja metsäpolitiikan konferenssin metsätalousinsinööriopiskelijoille. Yhteisissä konferensseissa opiskelijat kartuttavat osaamistaan ajankohtaisilla tiedoilla. Metsä- ja puutalouden nykytila ja yksityismetsätalouden tulevaisuuden näkymät ja edunvalvonta olivat mainiosti esillä konferenssissa. Lisäksi paikalle eri puolilta Suomea kerääntyvillä opiskelijoilla on mahdollisuus tutustumiseen ja tulevaisuuden kannalta arvokkaiden suhdeverkostojen luomiseen.

Tämän vuoden kaksipäiväisen metsäpolitiikan konferenssin MTK järjesti Tiedekeskus Heurekassa Vantaalla. Lapin ammattikorkeakoulun opiskelijoista paikalla oli edustava iskuryhmä. Konferenssissa esittivät alustuksia MTKn ylin johto toiminnanjohtaja Antti Sahi, puheenjohtaja Juha Marttila ja metsäjohtaja Juha Hakkarainen sekä yksityismetsänomistajien edunvalvonnasta vastaavat päälliköt. Päivien keskeisinä teemoina olivat biotalous ja metsänomistajien edunvalvonta. Opiskelijoilla oli mahdollisuus osallistua konferenssiin tekstaamalla kaikkien näkyvillä olevalle sosiaaliselle seinälle mielipiteitä ja kysymyksiä esitysten teemoista. Kaikkien esitysten jälkeen käytiin lisäksi avoin keskustelu aiheista.

Yleinen tunnelma konferenssissa oli hyvin toiveikas. Metsä- ja puutalouden tulevaisuudennäkymät ovat tällä hetkellä varsin hyvät uusien investointien ja investointisuunnitelmien myötä. Äänekoskelle rakenteilla oleva biotuotetehdas on Suomen historian suurin metsäteollisuusinvestointi ja se luo kaikkiaan yhteensä 2 500 työpaikkaa. Tehtaan puunhankinta alkaa jo vuoden 2016 alussa ja se tulee vaikuttamaan viimeistään tehtaan käynnistyttyä vuonna 2017 myös Lapin havukuitupuun kysyntään välillisesti. Oulun eteläpuoliselta alueelta havukuitupuuvirta kääntyy etelään jolloin Oulun ja varsinkin Kemin sellutehtaan puunhankinta lisäävät kuitupuun kysyntää Lapissa. Meidän lappilaisten toiveissa on tietysti Kemijärvelle suunnitellun biotuotetehdashankkeen toteutuminen.

Luonnonvara-ala eli maatalous, metsätalous, kalatalous ja porotalous vastaavat biotalouden tarvitseman biomassan hoidosta ja korjuusta. Suomen biotalouspotentiaali on asukasta kohden maailman neljänneksi suurin. Suomessa potentiaalia on erityisesti metsissä mutta myös elintarvikkeiden raaka-aineiden tuotannossa. Ruuan tarpeen arvioidaan kasvavan maailmalla 50 % vuoteen 2030 mennessä. Koko luonnonvara-alan tulevaisuuden näkymät ovat mainiot sillä uusiutumattomien luonnonvarojen käyttöä on mm. ympäristöongelmien hillitsemiseksi korvattava uusiutuvien luonnonvarojen käytöllä.

Lapin AMKn yksityismetsätalouden opintojaksoon kuuluneen konferenssimatkan ytimekkäintä antia tarjosi tutkimuspäällikkö Erno Järvinen. Hän kertoi mm. metsälainsäädännön kokonaisuudistuksesta ja osittain siihen liittyvästä metsätalouden kaikkien aikojen organisaatioremontista. Toivottavasti viime vuonna voimaan astunut uusi metsälaki tuo uusia metsänomistajia aktiivisen metsätalouden piiriin. Pienaukkohakkuiden ja ns. jatkuvan kasvatuksen mahdollisuudet saattavat sopia luonnonsuojelua ja maisemanhoitoa metsissään arvostaville metsänomistajille.

Lisätietoja:

Lehtori Tapio Sironen, Lapin AMK, tapio.sironen(at)lapinamk.fi

Koulutusvastaava Jussi Soppela, Lapin AMK, jussi.soppela(at)lapinamk.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.