Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Metsäkulttuurin juhlavuosi näkyi Lustossa ja mediassa

maanantaina, 09.02.2015

Valtakunnallinen metsäkulttuurin erikoismuseo Lusto - Suomen Metsämuseo vietti vuonna 2014 20-vuotisjuhlaansa. Metsäkulttuurin ja metsien merkitys suomalaisille nostettiin esiin laajasti ja monipuolisesti Luston juhlavuoden näyttelyissä, tapahtumissa ja tiedotuksessa. Yhteistyötä Luston perustaneiden sidosryhmien kanssa tiivistettiin ja laajennettiin. Juhlavuoden myötä verkostoiduttiin myös kokonaan uusien yhteistyötahojen kanssa. Juhlavuoden pääerikoisnäyttelyssä Kun Suomi putos puusta – vai putosko? 20 vuotta metsäilmiöitä pohdittiin ilmiöitä ja muutoksia metsäalalla ja suomalaisten metsäsuhteessa viimeisten 20 vuoden aikana.

Näyttelyä ideoitiin yhdessä metsäalan sidosryhmien kanssa heille suunnatussa kyselyssä. Näyttelyssä esitellyn aineiston hankinnassa tehtiin niin ikään sidosryhmäyhteistyötä Luston perustaneiden, mutta osin aivan uudenlaisten tahojen kanssa. Näyttelyyn kerättyjä aineistoja saatiin samalla lahjoituksina myös Luston museokokoelmiin. Uudet kumppanuudet ovat poikineet jo monenlaisia jatkoyhteistyösuunnitelmia.

Susi, saha ja GPS -näyttelyssä tarkasteltiin Luston, ja samalla suomalaisen metsämuseotoiminnan historiaa. Juhlavuotta värittivät myös Suomen Taiteilijaseuran 150-vuotisjuhlanäyttely sekä Savonlinnan maakuntamuseon kanssa yhdessä toteutettu Gallen-Kallelan museon tuottama Värikuvia ennen värifilmiä -näyttely. Bioenergiaa ja innovaatioita -näyttelyosio valmistui osaksi Luston pysyvää näyttelytarjontaa.

Tapahtumavuosi avattiin 20-vuotisjuhlaseminaarilla Metsä, museo ja megatrendit. Toukokuussa järjestettiin koululaisten työpajaviikot, joiden työpajoihin osallistui tuhatkunta koululaista ja opettajaa. Kesätiistaisin Lustossa tutustuttiin asiantuntijoiden ja alan harrastajien johdolla Luston näyttelyistä nouseviin teemoihin ohjelmallisten iltapäivien merkeissä. Juhlavuoden kunniaksi syksyllä järjestetty Avointen ovien päivä sekä perinteinen Joulupuun päivä houkuttelivat molemmat Lustoon yli tuhat kävijää.

Lustossa vieraili 30 970 kävijää vuonna 2014. Kävijöistä 22 % tuli ulkomailta, joista 61 % Venäjältä. Kävijöitä, erityisesti ryhmiä, riitti myös kesäsesongin ulkopuolelle.

Metsäkulttuurin ja Luston juhlavuotta tuotiin esiin laajasti koko vuoden ajan informoimalla mediaa ja suurta yleisöä.

Metsämiesten Säätiö tuki Lusto 20 vuotta - Metsäkulttuurin juhlavuosi 2014 -hanketta.

Lisätietoja:

Museonjohtaja Helkamari Knaapi, Lusto - Suomen Metsämuseo, helkamari.knaapi(at)lusto.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.