Metsätalousinsinööriopiskelijan vaihto-opiskelu Skotlannissa

perjantaina, 07.06.2019

Vaihto-opiskeluni Skotlannissa täytti kaikki odotukseni. Neljän kuukauden aikana opin todella paljon, niin englantia, kulttuuria kuin paikallista metsänhoitoa. Vaihtokaupunkini Inverness sijaitsee Skotlannin pohjoisosassa ja oli todella mukava paikka viettää neljä kuukautta. Paikalliset ihmiset yllättivät ystävällisyydellään ja apua sai aina kun kysyi. Yliopistoni University of Highlands and Islands oli melko suuri ja opiskelijoita oli paljon. Yliopiston metsäopiskelijoilla on oma kampus kauempana kaupungista, metsien läheisyydessä, jossa kaikki oppitunnit olivat. Metsäkampuksella opiskelijoita ei ollut paljoa, joten muihin opiskelijoihin tutustui helposti ja kampuksella vallitsi hyvä yhteishenki.

Alkuperäiseen kurssisuunnitelmaani tuli joitakin muutoksia. Päädyin opiskelemaan seuraavat kurssit: Forestry & Other Land Use, Forest Industrues Market Evaluation, Use of Computers in Forest Management ja Landscape Design for Land Management. Lisäksi kävin englannin kielen kurssilla. Jokainen kurssi oli mielenkiintoinen ja opin paljon uutta.

"Forestry & Other Land Use" -kurssilla opiskelimme, miten eri tavoin maata voidaan käyttää. Skotlannissa ei juurikaan ole luonnollisia metsiä, vaan metsät ovat suurimmilta osin suunniteltuja ja istutettuja. Inverness sijaitsee Skotlannin ylämailla, jossa on paljon maataloutta ja laiduntavat eläimet, pääasiassa lampaat ja ylämaankarja ovat yleinen näky. Korkeuserot vaihtelevat paljon ja maa nousee jyrkästi merenpinnalta vuoristoon. Maatalouden kannalta pellot ovat ongelmallisia ja viljavimmat maat täytyy varata pelloille. Lisäksi tilaa tulee varata uusiutuvan energian tuotannolle, kuten tuulivoimaloille. Näiden yhteensovittaminen ei ole aina niin yksinkertaista, joten Skotlannissa sitä on tarpeen opiskellla.

"Landscape Design for Forest Management" liittyi vahvasti edelliseen kurssiin. Skotlannissa maisemat ovat yllättävän laajoja ja miltei joka paikasta pystyy näkemään kauas. Siksi maisemasuunnittelu on erittäin suuressa roolissa, myös metsätaloudessa. Olihan se vähän erikoista harjoitella sitä, miten maisema otetaan laajempana kokonaisuutena huomioon metsänhoidossa, Suomessa kun harvoin tarvitsee niinkään miettiä, miten esimerkiksi hakkuun vaikuttavat laajaan maisemaan. Suomessa maisemat ovat paljon pienempiä eikä näkyvyyttä yllä kovin kauas. Tämä kurssi olikin mielenkiintoisin juuri sen takia, kun opiskeltava asia oli niin erilaista verrattuna Suomeen. Se myös laittoi minut miettimään, voiko Suomessa ottaa paremmin huomioon maisemaa metsänhoitoa suunnitellessa, ja miten sen voisi toteuttaa.

Muilla kursseilla opiskelimme esimerkiksi metsätalouden karttojen tekoa, metsien mallinnusta maisemaan, Skotlannin metsätalouden tuotantolaitoksia ja teimme tehdasvierailuja. Metsien 3D-mallinnus oli mielenkiintoista ja osin haastavaa, kun tällä tavoin harjoitteli suunnitelmien tekoa ja miten eri metsien hoito vaikuttaa maisemaan. Myös suurimmat oppimisen hetket koin, kun sain oman metsäsuunnitelman toteutettua 3D-mallinnoksena. Uskoisin, että tulevaisuudessa erilaiset virtuaalimetsät ja mallinnukset ovat yleisiä ja olenkin melkoisen innoissani siitä. Toivon, että voisin tulevana metsäammattilaisena olla siinä kehityksessä mukana ja ehkä jollain tapaa viedä sitä eteenpäin.

Englannin kielen taitoni karttui todella paljon ja sain varmuutta puhua ja käyttää englantia. Nyt tiedän, että osaan keskustella ja hoitaa asioita englanniksi myös ammatillisessa mielessä, metsäalan sanastoa karttui paljon. Tulevaisuudessa voisin harkita jotain kansainvälistä työtä metsäalalla, joko Suomessa tai ulkomailla.

Vaihtoaikani oli mahtavaa ja vaikka paljon tuli opittua, niin ehkä tärkein oppi oli se, että kyllä me täällä Suomessa osataan metsiä hoitaa kaikista parhaiten! Kerroin ylpeänä Suomen metsätaloudesta, sillä on todella hyvä maine myös Skotlannissa. Lähes poikkeuksetta jokainen skotlantilainen tiesi mainita yhden asian Suomesta, ja se oli metsä. Siitä voimme olla ylpeitä!

Suuri kiitos Metsämiesten Säätiö, ilman apurahaa opiskelijavaihtoon lähteminen olisi jäänyt vain haaveeksi.

Lisätietoja:

metsätalousinsinööriopiskelija Annika Multala, annika.multala(a)edu.karelia.fi

www.instagram.com/skottiann/

 

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.