Opiskeluvaihto Pietarissa syksyllä 2015

tiistaina, 22.12.2015

Opiskelen kolmatta vuotta Karelia ammattikorkeakoulussa metsätaloutta. Kolmannen vuoden syksyn opinnot suoritin opiskeluvaihdossa Venäjällä Pietarin metsäinstituutissa. Opiskeluvaihto kesti syyskuun alusta joulukuun loppupuolelle, eli noin reilu 3,5 kuukautta.

Pietarin metsäinstituutti on melkein 200 vuotta vanha yliopisto jossa on vain metsäalan opetusta. Yliopisto sijaitsee ison puiston keskellä jossa oli myös kasvitieteellinen puutarha. Yliopisto rakennuksia oli neljä ja opiskelijoita yliopistolla oli reilu 10 000. Opiskelin itse maisteriohjelmassa, sillä se oli ainut ohjelma missä opiskelu oli mahdollista suorittaa englanniksi. Lisäksi opiskelin Venäjän kieltä, sillä osasin ennen vaihtoon lähtöä vain venäjän kielen alkeet.

Opiskelurytmi oli hyvin erilaista mihin olin suomessa tottunut. Koulu alkoi aikaisintaan kello 9 ja kerrallaan oli vain kaksi kurssia menossa. Koulu päättyi yleensä ennen kello kolmea. Opiskelu tapahtui pienryhmässä jossa meitä oli kolme suomalaista ja kolme venäläistä opiskelijaa. Pienryhmässä opiskelu oli mielestäni erittäin toimivaa, sillä opettajalla oli oikeasti aikaa neuvoa jos oli ongelmia, joita tuli välillä, sillä maisteriohjelman kurssit olivat hieman haastavampia kuin mitä insinööriopintoni Suomessa.

Venäjän kieltä oli koko syksyn ajan neljä kertaa viikossa ja opetus oli hyvin intensiivistä. Tunneilla opettaja puhui pelkästään venäjää mikä tuntui aluksi hankalalta mutta sillä tavalla oppi yllättävän hyvin kieltä. Venäjän tunneilla opiskelijoita oli vain 3-6. Lisäksi opiskelin paikkatietoa, matemaattista mallinnusta, metsälainsäädäntöä ja metsätaloutta. Kurssien kestot vaihtelivat viikosta kuukauteen. Kursseilla tehtiin paljon esitelmiä niin itsenäisesti kuin ryhmissäkin, mutta varsinaisia oppitunteja oli sitten vain 2-3 kertana viikossa. Itsenäisen työskentelyn osuus oli huomattavasti suurempi kuin Suomessa.

Opiskeluvaihdon aikana asuin yliopiston asuntolassa joka näytti ulkoapäin aika ränsistyneeltä, niin kuin Venäläiset talot yleensäkin, mutta asunto oli siisti. Asunnossa asui yksi Suomalainen minun lisäkseni, mutta meillä oli omat huoneet. Plussaa oli että meillä kävi siivooja kerran viikossa siivoamassa yhteiset tilat, tosin omat huoneemme siivosimme itse. Asuntolalta yliopistolle oli bussilla matkaa noin 30 minuuttia riippuen ruuhkasta.

Pietarista jäi itselleni pelkästään positiivisia kokemuksia. Venäläiset olivat todella ystävällisiä, koulutus tasokasta ja kaupunkina Pietari tarjoaa kulttuuria aivan joka lähtöön. Opiskeluvaihto antoi aivan uusia näkökulmia venäläisen kulttuuriin ja Suomen ja Venäjän väliseen metsäalan yhteistyöhön. Samalla oma venäjänkielen taitoni parani huomattavasti ja sain luotua uusia kontakteja sekä sain uusia ystäviä.

Lisätietoja:

Enna Siikavirta, Metsätalouden koulutusohjelma, Karelia Ammattikorkeakoulu, enna.siikavirta(at)edu.karelia.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.