Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Silva Metsänäyttelyn tukkilaisnäytökset vetivät yleisöä

torstaina, 14.09.2017

Järjestyksessään kuuden Silva Metsänäyttely järjestettiin 1.-2.9.2017 Joensuun Laulurinteellä. Silvaan osallistui 170 näytteilleasettajaa ja tapahtumassa vieraili arviolta 26 000 kävijää. Kävijätavoitteet täyttyivät ja alue oli molempina näyttelypäivinä porttien avautumisen jälkeen täynnä väkeä aina porttien sulkeutumiseen saakka.

Yhtenä Silvan vetonaulana olivat Pielisen-Karjalan Tukkilaisperinneyhdistyksen näytökset sekä tukkilaisleirin elämä nuotiosavuineen. Näytöksissä oli mukana myös työhevonen, jonka avulla tukit kuljetettiin rantaan vesinäytöksiä varten. Tukkilaisalue ja näytökset keräsivät ihmismeren rannan tuntumaan, ne olivat todella suosittuja.

Tukkilaiset pitivät myös tukkilaiskoulua, johon osallistui useita Metsäopiskelijaliiton kesäpäivien opiskelijoita. Lauantaina rohkeimmat opiskelijat osallistuivat rullauskisaan tukkilaiskonkareita vastaan. Opiskelijat kastuivat, mutta niin kävi myös konkareille. Näistä opiskelijoista kuullaan vielä tukkilaisharrastuksen piirissä!

Silva onnistui yli odotusten, kävijätavoitteet täyttyivät ja ihmiset olivat iloisella mielellä. Silvan tavaramerkkinä on aina ollut rento tunnelma, se saavutettiin tälläkin kerralla.

Silva kiittää kaikkia yhteistyökumppaneita ja tapahtumaa tukeneita tahoja!

Lisätietoja:

Asiakasneuvoja Leila Laukkanen, Suomen metsäkeskus, leila.laukkanen(at)metsakeskus.fi,
puh. 0500 245 513

Elinkeinopäällikkö Leena Leskinen, Suomen metsäkeskus, leena.leskinen(at)metsakeskus.fi,
puh. 050 308 4696

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.