Vaihto-opiskelu Madridissa

keskiviikkona, 06.06.2018

Suoritin neljän kuukauden vaihdon Universidad Autonóma De Madridissa. Tarkoitukseni oli parantaa espanjan kielitaitojani sekä opiskella metsätieteitä tukevia kursseja.

Neljän kuukauden aikana pääsin tutustumaan espanjalaiseen kulttuuriin sekä uusiin ystäviin ympäri maailmaa. Metsätieteiden opiskelu aiheutti hämmennystä aina kun mainitsin asiasta. Useimmat eivät tienneet, että metsätieteitä voi opiskella ja olivat hyvin kiinnostuneita tutkinnosta. Sain kertoa useasti, minkälaista on opiskella metsäekonomiaa ja markkinointia Viikissä. Erityisesti Hyytiälän kenttäkurssi herätti uteliaisuutta!

Vaihtoaikani oli haastava mutta hyvin tuloksellinen. Espanjan kielitaitoni karttui huomattavasti. Opiskelin mm. markkinoiden epäonnistumisista, kansainvälistä taloutta sekä politiikkaa. Pidin esitelmän siitä, kuinka metsät toimivat hiilinieluina ja sitovat hiilidioksidia. Esitelmäni sai kiitosta luokkatovereiltani sekä professorilta. Moni ei  tiennyt kyseisestä aiheesta mitään, joten olin tyytyväinen, että pääsin kertomaan uutta tietoa! Yliopistosysteemi aiheutti välillä harmaita hiuksia sen toimivuuden takia, mutta suomalaisella sisulla selvisin kunnialla loppuun kaikesta.

Vaihto-aikani oli hyvin opettava ja hyödyllinen. Sain kansainvälistä kokemusta, uusia ystäviä, tutustuin uusiin paikkoihin ympäri Espanjaa sekä kartutin osaamistani niin metsätieteissä kuin muissakin oppiaineissa. Opiskelu oli palkitsevaa ja antoisaa. Parasta kokemuksessa oli kansainvälistyminen sekä uudet tuttavuudet. Olen myös hyvin tyytyväinen espanjan kielitaitoni paranemiseen.

Olen erittäin kiitollinen Metsämiesten Säätiölle tämän kokemuksen mahdollistamisesta. Ilman apurahaa en olisi voinut keskittyä opiskeluun täysillä!

Lisätietoja:

Maatalous- ja metsätieteiden kandidaatti Mia Luukkonen, mia.luukkonen(at)helsinki.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.