Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Elävää perintöä Lustossa – työnäytökset ja tapahtumat 2020

perjantaina, 18.12.2020

Elävää perintöä Lustossa – työnäytökset ja tapahtumat 2020 -hanke toi käytännönläheisesti esille ihmisen suhdetta metsään ja luontoon. Kevään ja loppuvuoden aikana koronapandemian seurauksena yleisökokoontumisia ei ollut luvallista järjestää, ja tämän vuoksi kehitimme digitaalisia tapoja tavoittaa erilaisia kohderyhmiä.

Koronapandemian takia keväälle 2020 suunnitellut ja valmistellut koululaistyöpajat ja tapahtumat tuotettiin verkkomateriaaleina. Luston verkkosivuille koostettiin metsäkulttuuriaiheinen aineistopaketti tarjonnastamme, johon oli kerätty aineistoja, jotka ovat savutettavissa kotisohvalta käsin, mm. verkkonäyttelyitä, metsäistä tietoa ja ajanvietettä. Opetuksen tueksi ala- ja yläkouluille koottiin Finna Luokkahuone -sivustolle Luston aineistopaketit teemalla Metsä ja ihminen: Suhteeni metsään, Metsän antimet, Metsäiset käsityömenetelmät - tuohityöt ja vuoleminen, Metsätyön koneellistuminen. Suomen luonto- ja ympäristökoulujen liitto ry:n  ylläpitämälle Mappa.fi -sivustolle linkitettiin Finna Luokkahuoneen Metsä ja ihminen -materiaaliaineisto. Opastusten myynnin tueksi ja opettajien opetusmateriaalin avuksi tehtiin Luston verkkosivuille ja Youtube-kanavalle lyhyitä videonäytteitä opastuksista. Näyttelyosiot ovat Koneaika, Vanha savotta ja Myyttinen metsä. Aineistojen saavutettavuuden parantamiseksi videot myös tekstitettiin suomeksi.

Jo perinteeksi muodostuneet Luston Teroituspäivät järjestettiin lähes viikon mittaisena kesäkuussa ja kolmipäiväisenä elokuussa, jolloin teroittajamestareiden johdolla teroitettiin ja opastettiin terällisten työkalujen kunnostusta, huoltoa ja turvallista käyttöä. Kesän työnäytöksissä esiteltiin perinteistä lastuvuolentaa, tuohitöiden tekemistä, tervanpolttoa, moottorisahaveistoa ja vakkojen tekoa.

Syyskuussa vietettiin neljännen kerran Sadonkorjuujuhlaa, johon yhdistettiin metsään ja hyvinvointiin liittyviä teemoja kuten rauhoittavia metsäkierroksia ja omatoimisuunnistusta. Ohjelmatarjontaa oli kaikenikäisille ja koko perheelle. Työnäytöksissä esiteltiin kädentaitoja, kuten moottorisahaveistoa, päretöitä sekä tervanpolttoa Luston rannassa. Työpajassa pääsi askartelemaan oman syyskranssin ja perheen pienimmille oli tarjolla talutusratsastusta islanninhevosilla sekä puun kuormausta simulaattorilla. Myös työvälineitä teroitettiin pientä korvausta vastaan. Museon takapihalle levittäytyi Sadonkorjuutori, jossa oli myynnissä satokauden antimia - hunajaa, lammasvalmisteita, kotimaisia kalasäilykkeitä, karjalanpiirakoita, marja-, sieni- ja yrttituotteita sekä
muita maaseudun maukkaita herkkuja.

Metsämiesten Säätiön rahoitus mahdollisti tapahtumakokonaisuuden järjestämisen Lustossa. Tapahtumien kautta tuotettiin museovieraille positiivinen kokemus elävästä ja vuorovaikutteisesta museosta. Poikkeuksellisessa korontilanteessa pystyimme rahoituksen turvin myös luomaan nopealla aikataululla korvaavaa digitaalista tarjontaa museoyleisölle, niissä tilanteissa, kun fyysinen tapahtuma jouduttiin pandemiatilanteessa perumaan.

Lisätietoja:

Asiakaspalveluvastaava Päivi Ronkanen, Suomen Metsämuseo Lusto, paivi.ronkanen(a)lusto.fi, puh.
050-3204071

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.