Meton opintomatka Saksaan

perjantai, 3.08.2018

Neljäntoista metsäopiskelijan ryhmä vieraili 22.-26. huhtikuuta Saksassa Rheinland-Pfalzin alueella Meton järjestämällä opintomatkalla. Matkanjohtajana toimi Jani Akkanen Metosta ja matka järjestettiin yhteistyössä saksalaisten metsäammattilaisten kanssa. Tarkoituksena oli tutustua saksalaiseen metsätalouteen ja saada uusia näkökulmia metsienkäyttöön, sekä harjoitella sosiaalisia tilanteita ulkomailla – kulttuuria unohtamatta.

Matkaan lähdettiin sunnuntai-iltana, kun ryhmä lensi Helsingistä Frankfurtiin, otti sieltä vuokra-autot ajoon ja matkusti Kastellaun-nimiseen kylään majoitukseen. Asiaohjelma alkoi heti maanantaiaamuna. Autojen ansiosta ei oltu vain paikallisten metsäammattilaisten teoriatiedon varassa, vaan päästiin helposti kulkemaan eri metsäkohteille opettelemaan asioita myös käytännössä.

Monessa paikassa kasvatettiin yksittäisiä runkoja tasalaatuisen metsän sijaan ja puulajeissakin oli paljon vaihtelua, joten erilaisia näkökulmia oli mukavasti tarjolla.

Ohjelmaan kuului saksalaisen metsänkasvatuksen lisäksi asiaa mm. myrskytuhoista, ilmastonmuutoksesta, ekologisuudesta ja tuulimyllyistä osana metsätaloutta. Paikoin kiireisestä aikataulusta huolimatta, reissun ohessa ehdittiin myös tutustua saksalaiseen kulttuuriin sekä harjoittaa opiskelijoiden vieraiden kielten osaamista ja sosiaalisia tilanteita: kaikki pääsivät käyttämään englantia ja osa luovi tilanteita sujuvasti myös saksankielellä.

Ammatillisen ohjelman lisäksi ehdittiin tutustua nähtävyyksiin, joista eniten keskustelua herättivät Geierlay-riippusilta ja Madenburg-linnoitus. Riippusillalla on pituutta 360 metriä noin sadan metrin korkeudessa. Palautekyselyn perusteella matka oli varsin onnistunut tarjoten uutta näkökulmaa metsienkäyttöön (myös uutta metsäsanastoa) sekä toisaalta niiden ympärillä pyöriviin ongelmiin ja mahdollisiin ratkaisuihin. Lisäksi moni koki matkan madaltaneen kynnystä lähteä uudestaan ulkomaille, mikä on todella positiivinen asia. Uusista näkökulmista ja oman katsomuksen avartamisesta ei ole koskaan haittaa.

Kiitos Metsämiesten Säätiölle matkan lentolippujen kustannusten tukemisesta!

Tarkempi matkakertomus on luettavissa Luonnon Varassa-lehden numerosta 2/2018. Lisäksi matkasta oli juttu Meton opiskelijatiedotteessa.

Matkan sisältöä kehitetään osallistujapalautteen perusteella ja toivottavasti reissuun päästään myös ensi keväänä.

Lisätietoja:

Yhteyskoordinaattori Jani Akkanen, METO - Metsäalan Asiantuntijat ry, jani.akkanen(at)luva.fi,
puh. +358 50 338 8203

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.