Metsät kasvuun-Digitaalisella oppimateriaalilla uutta intoa metsän varhaishoitoon

keskiviikkona, 08.01.2020

”Metsät kasvuun, metsäoppia digitaalisesti” -hankkeen tavoitteena on lisätä metsäalan opiskelijoiden ja metsänomistajien osaamista metsien hoidossa. Tässä hankkeessa on tarkoituksena nimenomaan myös innostaa metsien varhaishoitoon ja siihen liittyvien töiden tekemiseen laadukkaasti. Päämääränä on lisätä puuntuottoa ja edistää myös metsien hiilensidontakykyä.

Hankkeessa tuotettiin digitaalista opintomateriaalia metsien varhaishoidossa, lähtien metsän uudistamisesta ja päätyen taimikon varhaishoitoihin. Hankkeessa olivat mukana Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedu (hankkeen hallinnoija), Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto POKE, Keski-Pohjanmaan koulutuskuntayhtymä Kpedu, Jyväskylän ammattikorkeakoulu JAMK ja Yrkesakademin i Österbotten-Svenska Österbottens Förbund ja hankkeen alkuvaiheessa lisäksi Tampereen seudun ammattiopisto Tredu (ostopalvelun osalta). Muita yhteistyökumppaneita ovat Metsäkoulutus ry, Suomen Metsäkeskus ja Husqvarna Group.

Metsien varhaishoitoon liittyvät eri työvaiheet jaettiin hankkeeseen sitoutuneiden oppilaitosten kesken työpaketeiksi, joista jokainen oppilaitos vastasi "oman työpakettinsa” valmistumisesta. Hanke alkoi keväällä 2017 ja päättyy 31.12.2019. Hankkeen tulokset esitellään loppuraportin yhteydessä 31.1.2020 mennessä.

Metsien varhaishoidosta laaditut työpaketit sisältävät seuraavia osia: a) metsän uudistaminen, b) kulotus, c) metsän viljely, d) koneellinen kylvö. Lisäksi mukana ovat osiot: ”raivaussahan huolto ja raivaussahan työskentelytekniikka”, sekä ”taimikon varhaishoito ja taimikonhoito”.

Digitaalinen opintomateriaali tuotettiin rakentamalla aineistoa seuraavasti: kuvaamalla videoita ipadeilla, 30-60 kameroilla, digi-kameroilla yms. Itse kuvatut aineistot editointiin jne. Hankkeen aikana oman haasteensa loi sopivan teema-alustan valitseminen muodostettavalle materiaalille. Vaihtoehto 1 oli, että hankimme asiantuntevalta palveluntarjoajalta internet-alustan ja siihen liittyvän materiaalin valmistamisen editointeineen ym. Vaihtoehto 2 oli valita sopiva tekninen ratkaisu ja tehdä koko materiaali itse eli oppilaitosten opettajien voimin. Päädyimme vaihtoehtoon 2 joka osoittautui loistavaksi ratkaisuksi!

Oppilaitosten opettajien oma osaaminen digitaalisen materiaalin valmistamisessa toi mukanaan aivan uusia ajatuksia ja ideoita opintomateriaalin valmistamisesta ja materiaalin hyödyntämisestä päivittäisessä työssä. Hankkeen aikana heräsi valtavan paljon uusia ajatuksia siitä mitä kaikkea metsäalan liittyvää opintomateriaalia voisikaan valmistaa digitaalisessa muodossa.

Toiminta-alustamme valikoitui muutamista vaihtoehdoista ja päädyimme lopulta suomalais-amerikkalaiseen Thinglink-käyttöympäristöön.

Suomesta lähtöisin oleva Thinglink on suosittu palvelu etenkin opetusalalla. Tämän päivän metsäalan opiskelijat sekä metsänomistajat hallitsevat internetin käytön. Lähes kaikilla on käytössään älypuhelimet, joiden avulla hankkeessa luotua aineistoa voi hyödyntää opiskellen missä ja milloin vain. Thinglink –käyttö-ympäristöön on upotettu laatimamme aineisto valokuvin, videoin ja kirjallisin tehtävin. Oheiseen aineistoon on lisäksi upotettuna mm. yhteistyökumppanimme Suomen Metsäkeskuksen aikaisemmin laatimaa opintomateriaalia.

Hankkeeseen sitoutuneiden oppilaitosten laatimat työpaketit on koostettu yhdelle aloitussivulle, josta pystyy joustavasti etenemään vaihe vaiheelta metsien uudistamisesta aina taimikonhoitoon saakka. Aloitussivun mukaan voi edetä aihe aiheelta eteenpäin, omassa tahdissa. Esimerkiksi osio ”kulotus” sisältää 5 eri aihetta. ”Opiskele” -osion alla, vihreää ”tägää” painamalla, aukeaa ”aineistoja”, jossa ”i”-symboli kuvaa aloitussivua, jossa on infoa aiheesta. ”Kirja”-symbolin alla on luettavaa aineistoa, ”video”-symbolin alla on kuvamateriaalia ja ”kysymysmerkki”-symbolin alla on erilaisia tehtäviä ratkottavana. Aiheittain etusivulla vasemmassa reunassa olevaa ”tägää” painamalla pääsee aina opintomateriaalin aloitussivulle.

Hanke teki yhteistyötä myös muiden hankkeiden kanssa ja sai näistä hyviä kokemuksia ja ideoita oman aineiston tuottamiseen. Esimerkiksi Tredun ”LUHO”-hankkeesta ja Suomen Metsäkeskuksen hallinnoimasta ”Motit liikkeelle”-hankkeesta, joka päättyi lokakuussa 2019. Oheisissa hankkeissa mukana olivat myös Sedu ja Kpedu. ”Motit liikkeelle”-hankkeen aikana luotiin metsänomistajille yhdessä digitaalista koulutusmateriaalia.

Hankkeen aineisto on tuotettuna valmiiksi ja ensimmäisiä testikäyttöjä oppilaille on jo testattukin. Laadittua aineistoa testataan vielä tammikuun alun aikana sekä oppilaille että opettajille. Testauksista saatuja tuloksia ja ajatuksia kirjataan tiedoksi loppuraporttiin.

Metsämiesten Säätiön avustuksella digitaalisen materiaalin valmistamisessa oli erittäin tärkeä rooli. Tämän päivän ammatillisen koulutuksen osalta rahoitus on tiukentunut. Ammatillisen koulutuksen reformi ohjaa opettajia ja oppilaita perinteisten oppikirjojen ja paperisen opintomateriaalin osalta sähköisen opintomateriaalin tuottamiseen ja käyttämiseen. Hankkeessamme digitaalisen opintomateriaalin tuottaminen toi opettajille mukanaan uusia oppeja erilaisista opiskelumenetelmistä, erilaisten tehtävien laadinnasta erilaisilla ohjelmilla jne.

Lisätietoja:

Innovaatiopäällikkö Marja-Terttu Kurunsaari, Seinäjoen koulutuskuntayhtymä,Sedu,
marja-terttu.kurunsaari(a)sedu.fi, puh. 0408680814

Metsäalan asiantuntija Johanna Salla-Uitto, Seinäjoen koulutuskuntayhtymä, Sedu, johanna.salla-uitto(a)sedu.fi,
puh. 0406807054

https://www.thinglink.com/scene/1255448296629993474

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.