Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Metsäurheiluvuosi 2019

keskiviikkona, 08.01.2020

Vuoden 2019 aikana järjestettiin yhdet metsäopetuksen ja kahdet metsäammattilaisten SM-metsätaitokisat. Sekä talvella että kesällä Suomelta osallistui joukkue Metsäväen EM-kisoihin. Tukkilaisten SM-kisat järjestettiin tukkilaismaratonin ja joukkuesoudun osalta Joutsassa, koskenlaskun ja sauvonnan osalta Tornionjoen Kattilakoskella.

Metsäammattilaisten SM-kisat järjesti talvella VASTUU ja kesällä KUMU. Perjantain pikakisa keräsi talvella 122 ja kesällä 148 osallistujaa. Pikakisat keräävät hyvin osallistujia, mutta sillä ei ole edelleenkään onnistuttu lisäämään nuorten kiinnostusta lajia kohtaan. SM-talvikoisojen normaalimatkoilla oli 134 osallistujaa ja kesäkisoissa 141. Sekä talvi- että kesäkisoissa niin pika- kuin normaalikisoissa oli mukana opiskelijoita ja stipendit saatiin jaettua, vaikka nuorten määrä kisoissa on edelleenkin hälyttävän vähäinen. Kansallisia talvikisoja järjestettiin 16 kpl ja kesäkisoja puolestaan 14 kpl. Kisat ovat oiva paikka eri organisaatioiden metsätoimihenkilöiden väliselle vuorovaikutukselle.

Metsäopetuksen SM-kesäkisat pidettiin Joensuussa syyskuussa, kisoissa oli sekä yleinen- että taitosarja. Metsäopetuksen SM-talvikisoja ei pidetty. Kisoissa jaettavien Suomen Metsäurheiluliiton sääntöjen mukaisin opiskelijastipendein opiskelijoita kannustetaan osallistumaan metsätaitokisoihin ja kehittämään arviointi- ja vuorovaikutustaitojaan.

Suomalaisista metsänomistajista ja metsäammattilaisista koostunut 12 hengen joukkue osallistui 10.-16.2.2019 Saksan Arberlandissa pidettyihin 51. Metsäväen EM-talvikisoihin. Metsäväen 26. EM-suunnistuksissa, jotka pidettiin 6.-10.8.2019 Tsekin Jablonecissa, oli suomalaisilla 25 hengen joukkue. Suomalaiset menestyivät molemmissa EM-kisoissa hyvin ja kisamatkat olivat onnistuneita. Suomen Metsäurheiluliitto organisoi kansainvälisten kisamatkojen järjestämisen ja turvaa siten kansainvälisen vuorovaikutuksen jatkumisen.

SM-tukkilaismestaruuskilpailut järjestetään tukkilaismaratonin ja joukkuesoudun osalta 6.7.2019 Joutsassa ja sauvonnan ja koskenlaskun osalta 20.7.2019 Tornionjoen Kattilakoskella. Tukkilaistaidot ovat metsäperinnettä parhaimmillaan ja niiden jatkumisen turvaaminen erittäin tärkeää, vaikka tällä kertaa nuoria osallistujia oli mukana niukasti.

Suomen Metsäurheiluliitto ry. käyttää Metsämiesten Säätiöltä saamansa apurahan kansainvälisten kisamatkojen ja tukkilaiskisojen organisointiin, metsäalan opiskelijoiden arviointitaitojen kehittämiseen ja tiedottamiseen. Apurahalla pyritään turvamaan kisaperinteiden jatkumista myös tulevaisuudessa ja pyritään saamaan nuoria toimintaan mukaan. Suomen Metsäurheiluliiton kotisivut löytyvät osoitteesta http://www.helsinki.fi/hyytiala/smul/

Lisätietoja:

Sihteeri-rahastonhoitaja Johanna Perkkalainen, Suomen Metsäurheiluliitto ry., johanna.perkkalainen(a)mhy.fi,
puh. 0405552629

puheenjohtaja Antti Alho, Suomen Metsäurheililiitto ry., antti.alho(a)mhy.fi, puh. 0400264395

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.