Minkälaisen hyvinvointiohjelman aikana henkilöstöstä 69% tekee elämäntapamuutoksen?

maanantaina, 18.01.2016

Monivuotinen hyvinvointiohjelma, joka koostuu yksilötason terveyskunnon kartoituksesta, kohdennetuista palveluista eri henkilöstöryhmille ja mielekkäisiin elämäntapamuutoksiin kannustavasta viestinnästä, näyttäisi edistävän innokkuutta elämäntapamuutoksen tekemiseen suuressa osassa henkilöstöä.

Stora Enso Metsässä hyvinvointiohjelma on ollut käynnissä vuodesta 2010 ja elämäntapamuutoksen tehneiden työntekijöiden määrä on kasvanut nopeamman alkuinnostuksen jälkeen edelleen hiljalleen. Vuonna 2011 hyvinvointiohjelman aikana elämäntapamuutoksen tehneiden työntekijöiden prosenttiosuus oli 54%, vuonna 2013 58%, vuonna 2014 63% ja vuonna 2015 69%.

Mediasta välittyvä kuva elämäntapamuutoksesta perustuu useimmissa tapauksissa itsekuriin ja tiukan ohjelman noudattamiseen ja seurantaan. Eniten liikuntamääriä kasvattanut ja painoa pudottanut on onnistuja, muut epäonnistujia. Tämän hankkeen tulokset antavat tukea toisenlaiselle lähestymiskulmalle, jossa onnistunut elämäntapamuutos on harvoin suoraviivainen ja pysyvä muutos elintavoissa vaatii usein harkintaa, asioihin totuttelua pienin askelin ja myös repsahduksia. Omasta terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtiminen tulisi olla mielekästä, jotta sitä jaksaisi tehdä useita vuosia, mieluiten elämän loppuun saakka. Tästä syystä terveyttä ei voida ratkaista tai pelastaa muutaman kuukauden projektien avulla.

Hankkeen tutkimuksissa elämäntapamuutoksen vaiheita yksilötasolla seurattiin ns. transteoreettisen muutosvaihemallin mukaisesti ja havaittiin, että hyvinvointiohjelman aikana elämäntapamuutosta harkitsevien osuus on laskenut henkilöstössä 37 prosentista 17 prosenttiin. Samaan aikaan niiden henkilöiden osuus, jotka kokevat olevansa riittävän hyvässä kunnossa on kasvanut 17 prosentista 26 prosenttiin. Pitkäaikaisten kokeilijoiden määrä on kasvanut ja noussut alkutilanteen 10 prosentista 26 prosenttiin.

Niiden henkilöiden osuus, jotka kokevat repsahtavansa ja eivät ole tästä syystä edes aloittaneet elämäntapamuutosta, on laskenut 10 prosentista 5 prosenttiin. Tulokset ovat merkityksiä aikana, jolloin ihmisten elintavoista ja niistä johtuvista sairauksista ollaan huolestuneita niin terveydenhuollossa kuin kansantaloudessa. Metsäalan yrityksille tulokset antavat rohkaisua siitä, että terveellisten elämäntapojen edistämiseen on löydettävissä malleja, jotka ovat henkilöstön laajasti mukaansa tempaavia.

Hankkeen tulokset ovat osa väitöstutkimusta, jossa pyritään kuvaamaan tarkasti Stora Enso Metsässä toteutetun hyvinvointiohjelman sisältöä ja sen aikana tapahtuneita muutoksia henkilöstön elämäntavoissa, terveysarvoissa ja yritystason mittareissa. Väitöskirjatyö on kesken ja ensimmäiset tieteelliset artikkelit tullaan julkaisemaan vuonna 2016.

Lisätietoja:

Hyvinvointiliiketoiminnan johtaja Antti Äikäs, 4event Oy, antti.aikas(at)4event.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.