Naiset laskivat nippuja neljännen kerran Varistaipaleen kanavalla

torstaina, 15.02.2018

Varistaipaleen kanavan kansallismaisemassa järjestettiin heinäkuussa Naiset Nipunlaskussa tapahtuma jo 4. kerran. Tapahtuman tarkoituksena oli palauttaa ihmisten mieliin uittoperinteeseen liittyviä työmenetelmiä ja millaisilla työvälineillä työskenneltiin. Niiden avulla turvattiin osaltaan Suomalaisen metsäteollisuuden tuotantolaitosten puuraaka-aine toimituksia viime vuosisadan aikana. Tapahtuman suunnittelu käynnistyi heti alkuvuodesta kartoittamalla yhteistyökumppaneita ja muiden paikallisten järjestöjen halukkuutta osallistua haasteelliseen projektiin.

Ensimmäinen yhteinen kokous pidettiin maaliskuun lopussa Varistaipaleen Metsästysseuran Eräkartanolla. Mukana olivat Varistaipaleen Metsästysseuran, Heinäveden kunnan ja Stora Enso Oy:n edustajat sekä monilukuinen joukko yhdistyksemme jäseniä, jotka innokkaina ilmoittautuivat talkooväeksi. Samalla joukolla kokoonnuttiin kuusi kertaa valmistelemaan tapahtumaamme ennen h-hetkeä, joka sovittiin lauantaiksi 22.7.2017.

Suunnittelukokousten agendalla olivat mm. monien luvanvaraisten asioiden selvittäminen, aikataulutus, resursointi ja rahoituksen miettiminen. Aktiivisen tiimin yhteisellä ponnistuksella asiat etenivät aikataulussaan ja lopputuloksena meillä oli käsissämme nippu hyväksyttyjä lupapapereita ja selkeät askelmerkit tapahtuman toteuttamiseksi.

Niinpä 22.7.2017 lauantaiaamuna Varistaipaleen kanava-alue ja organisaatiomme olivat valmiina vastaan ottamaan tapahtumaan saapuvia vieraita. Koko kesän jatkunut epävakainen säätila jännitti talkoolaisia kovasti, mutta ikään kuin palkinnoksi säänhaltijalta saimme viettää perinnejuhlamme kauniissa, aurinkoisessa ja lämpimässä säässä. Vieraita saapuikin heti tapahtuman alkuhetkistä lähtien sankoin joukoin ja ”mutu”-arviomme mukaan heitä oli enimmillään noin tuhannen verran.

Kutsuvieraiksemme saimme mm. vihreiden kansanedustaja Krista Mikkosen sekä Heinäveden kunnanjohtaja Maarika Kasosen, joiden pitämät avaus- ja juhlapuheet valaisivat hienosti Heinäveden kanavien merkitystä puunuiton historiassa sekä uiton vaikutusta erityisesti naisten työllistymiseen ja siitä saatuun ansiotuloon. Kutsuvierasjoukossa oli myös uittoperinneyhdistyksen johtohenkilöitä, jotka olivat aikanaan vaikuttamassa aktiivisella panoksellaan puunuiton kehitykseen 1900-luvulla. Tuolloin puunuitto oli todella merkityksellisessä osassa teollisuuden puuraaka-ainetarpeen tyydyttämisessä.

Tapahtuman pääohjelmanumeroa, Naisten nipunlaskua, vierasjoukko seurasi innokkaasti ja suurella mielenkiinnolla. Oli hienoa katsoa kun alan vanhat ammattilaiset lisättynä sopivasti nuorilla ”oppisopimus noviiseilla” kuljettivat tukkinippuja kanava-altaasta toiseen läpi koko viisiporttisen Varistaipaleen kanavan.  Tunnelmaan saatiin lisävivahdetta vanhoista hyvistä ajoista Varkauden Huuliharpistien soittaessa aihepiiriin ja tukkilaiskulttuurin aikakauteen sopivaa musiikkia.

Päivä vierähti aamusta iltaan ilman suurempia kommelluksia ja positiiviseksi yllätykseksi lähes laaditun käsikirjoituksen mukaisesti. Meille järjestäjinä jäi tunne siitä että vieraat olivat, niin näkemäänsä, kuin kokemaansa tyytyväisiä. Tunne ja tietoisuus siitä että on onnistunut palauttamaan palasen mennyttä aikaa ihmisten mieliin, muistuttaa meitä vanhasta viisaudesta, jossa sanotaan: Mitä paremmin tunnet menneisyytesi, sitä helpompi sinun katsoa ja suunnitella tulevaisuutta.

Tämän kokoluokan tapahtuman järjestäminen edellyttää myös rahallista panostusta ja on esim. näin pienelle kyläyhdistykselle ilman ulkopuolista taloudellista tukea mahdotonta. Anoimme hankkeeseemme avustuksia Heinäveden kunnalta ja Metsämiesten Säätiöltä ja hankkeemme saikin molemmilta tahoilta myönteisen päätöksen.  Saamamme apurahat olivat hyvin merkityksellisiä mahdollistaen osaltaan hankkeen toteuttamisen. Varistaipaleen Kyläyhdistys esittää lämpimät kiitokset tuestanne.

Lisätietoja:

Varistaipaleen kyläyhdistys ry

Hallituksen pj. Markku Kolari, markku.kolari3(at)gmail.com

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.