Nuoret ilmastotöissä -hanke yhdisti nuoret ja yritykset samaan rintamaan

maanantaina, 27.04.2020

4H:n koordinoiman Nuoret ilmastotöissä -hankkeen lopputulemana syntyi pysyvä toimintamalli Taimiteko, jossa nuoret istuttavat Suomeen uutta hiilinielua ja yritykset toteuttavat yhteiskuntavastuutaan. Samalla noustiin osaksi yhteiskunnallista keskustelua.

Valtakunnallisen nuorisojärjestö 4H:n koordinoimassa Nuoret ilmastotöissä -hankkeessa päätettiin ryhtyä konkreettisiin toimenpiteisiin ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja hiilidioksidipäästöjen kompensoimiseksi.

Hankkeen tavoitteena on istuttaa 10 000 hehtaaria uutta metsää vuoteen 2030 mennessä – tämä tarkoittaa 20 miljoonaa puuntaimea.

Ainutlaatuinen pilottimalli tarjosi nuorille töitä eli taimien istutusta, ja yrityksille mahdollisuuden kompensoida hiilidioksidipäästöjään ja toteuttaa näin yhteiskuntavastuutaan.

Jo hankkeen alkumetreillä nähtiin, että siinä oli osuttu oikeaan ilmiöön oikeaan aikaan. Ilmastonmuutos ja nuorten ahdistus maapallon tilasta olivat otsikoissa viikoittain. Myös yritykset etsivät tapoja pienentää omaa hiilijalanjälkeään vastuullisesti. Hankkeelle saatiin kunnianarvoisa suojelija, tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Taimiteko syntyi hankkeen pohjalta

Kun yhteiskunnallinen keskustelu aiheen ympärillä kiihtyi, 4H päätti luoda jo kevään 2019 aikana pysyvän toimintamallin hiilinielujen kasvattamiseen ja nuorten työllistämiseen. Syntyi Taimiteko, joka tarjoaa nuorille konkreettisen tavan kanavoida ilmastoahdistusta, tukee heidän metsäsuhdettaan ja antaa mahdollisuuden ansaita rahaa.

”Haluamme luoda mahdollisuuksia nuorille työntekoon, ja Taimiteon myötä pystymme työllistämään merkittävän määrän nuoria. Työnteon sisältö ja sen tuoma merkityksellisyyden tunne on nuorille nyt ja tulevaisuudessakin tärkeä. Taimiteko tarjoaa työn ja palkan lisäksi mahdollisuuden tehdä aitoja tekoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi”, sanoo 4H-liiton toimitusjohtaja Tomi Alakoski.

Taimitekojen tavoitteena on lisätä Suomen metsien hiilinieluja istuttamalla taimia alueille, jotka eivät ole olleet enää vuosiin aktiivisen metsä- tai maatalouden piirissä. Taimet maahan sponsoroivat yritykset, jotka haluavat kompensoida hiilidioksidipäästöjään.

Tiistaina 18.6.2019 järjestettiin ensimmäinen Taimiteko-istutustilaisuus Nousiaisissa. Taimia istuttamassa oli 40 nuorta ja yksi nuorista oli 18-vuotias Roosa Zenger. ”Meidän ihmisten on oikeasti alettava nyt tekemään niitä konkreettisia tekoja, eikä vain puhua asioista, vaikka sekin on tärkeää. Taimiteko on hyvä konkreettinen tapa hidastaa ilmastonmuutosta, sillä itse näen hiilinielujen lisäämisessä pelkkää positiivista. Taimiteko on myös tietynlainen nuorten ihmisten osoitus siitä, että he ovat valmiita tekemään hyvää ilmaston puolesta. Nuoret oikeasti välittävät ilmastosta ja heidän omasta tulevaisuudestaan,” sanoo Roosa Zenger.

Nousiaisissa julkistettiin myös merkittäviä yritysmaailman yhteistyökumppaneita, jotka lähtevät tekemään Taimitekoja tuleville vuosille: Lidl, Canon Oy, Neste Jari-Pekka Oy ja ICT Elmo Oy. Alkuvuodesta 2020 yrityskumppanuuksia on jo yli 20 ja uusia kumppanuuksia solmitaan viikoittain.

Tulossa taimikauppa yksityishenkilöille

Nousiaisten istutusilaisuuden yhteydessä lanseerattiin verkkosivusto (www.taimiteko.fi), jonka kautta yritykset voivat kompensoida hiilidioksidipäästöjään, ja maanomistajat voivat ilmoittaa maa-alueitaan metsittämistä varten.

Taimiteon toisessa vaiheessa – vuoden 2020 aikana – taimitekoja pääsevät tekemään myös yksityishenkilöt ostamalla puuntaimia sivuston alle luotavasta verkkokaupasta. Taimiteko halutaan tuoda jokaisen kansalaisen saataville, halusi hän sitten ostaa yhden tai sata taimea.

Nuoret ilmastotöissä -hanke, jonka pohjalta Taimiteko-toimintamalli luotiin, toteutettiin yhteistyössä Metsämiesten Säätiön, Best-Caravan Oy:n, MTK:n ja Metsänhoitoyhdistysten kanssa.

Suomen 4H-liitto on valtakunnallisesti toimiva, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nuorisojärjestö. Järjestö tukee toiminnallaan lasten ja nuorten kasvua työelämään, yrittäjyyteen ja aktiiviseen kansalaisuuteen. 4H muodostuu Suomen 4H-liitosta ja eri puolella Suomea sijaitsevista yli 200 paikallisesta 4H-yhdistyksestä. 4H:n Taimiteko-toiminnassa työllistetään suomalaisia nuoria sekä lisätään Suomen metsien hiilinieluja istuttamalla kuusentaimia alueille, jotka eivät ole olleet enää vuosikymmeniin aktiivisen metsä- tai maatalouden piirissä. Lisätietoja: www.taimiteko.fi

Lisätietoja:

kumppanuuspäällikkö Tarja Anttonen, Suomen 4H-liitto, tarja.anttonen(a)4h.fi, puh. +358 44 783 0305

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.