Opiskelijavaihto Invernessissä

perjantaina, 07.08.2015

Suoritin kevään 2015 vaihto-opiskeluni Invernessin kaupungissa Skotlannissa, jossa vastaanottava yliopistoni oli University of the Highlands and Islands. Valitsin Skotlannin ja Invernessin vaihtokohteekseni maan mielenkiintoisen kulttuurin sekä yliopiston kurssitarjonnan perusteella. Lisäksi valintaani vaikutti kohdemaan kieli; valitsemalla englanninkielisen maan halusin varmistaa laadukkaan englanninkielisen opetuksen sekä englanninkielen taitoni kehittymisen. Hankkeen tavoitteena oli tutustua paikalliseen metsätalouteen sekä metsäopetukseen ja koulutusjärjestelmään. Tarkoituksena oli myös saada alalta kansainvälistä kokemusta ja uusia näkökulmia.

Vaihtoaikani kesti neljä kuukautta, alkaen tammikuussa ja päättyen toukokuussa. Tällä aikavälillä opiskelin seitsemän kurssia metsätalousopintoja, joiden lisäksi osallistuin ylimääräiselle englannin kielen kurssille.

Metsäpuolen kurssit olivat mielenkiintoisia ja monipuolisia, niihin kuului esimerkiksi metsien virkistyskäytön suunnittelua, metsäsijoituksen kannattavuuslaskentaa sekä yritystoiminnan perusteita. Kurssiopintojen lisäksi osallistuin erilaisiin tapahtumiin, kuten esimerkiksi kaksipäiväiseen integroitu maankäyttö –konferenssiin, jossa työskentelimme pienryhmissä eri alojen opiskelijoiden ja opettajien kanssa. Kevään lopulla opintoihin kuului myös viikon mittainen opintoretki Englannin rajan tuntumaan, missä pääsimme tutustumaan muun muassa Lake Districtin kansallispuistoon, isojen metsätilojen metsänhoitoon ja virkistyskäyttöön sekä Glasgow’n taajamametsiin.

Metsäopiskelu Skotlannissa on hyvin rentoa ja mukavaa. Kuten Suomessakin, metsäalan ihmiset, sekä opettajat että opiskelijat, ovat oikein leppoisia ja huumorintajuisia, minkä ansiosta kampuksella ilmapiiri oli todella viihtyisä. Luentoja oli vähemmän kuin mihin olen tottunut, vain kolmena päivänä viikossa, mutta itseopiskelua tietysti sitten enemmän. Kuten Suomessakin, opintoihin kuului paljon maasto-opiskelua, minkä koin erityisen kiinnostavaksi. Maastopäivien ansiosta pääsin näkemään paljon enemmän Skotlantia, sillä välillä matkasimme kauaskin erityisille kohteille. Kävimme esimerkiksi Fort Williamissa tutustumassa puutavaran köysiratajuontoon. Opiskelun lomassa oli myös mielenkiintoista keskustella sekä paikallisten että vaihto-opiskelijoiden kanssa metsäalasta eri maissa sekä kuulla heidän näkemyksiään pohjoismaisesta metsätaloudesta.

Inverness ja Skotlannin Ylämaat yleisesti ottaen on erittäin mielenkiintoinen paikka. Paikallinen kulttuuri ja historia on rikasta ja ihmiset aivan ihania. Minut yllätti ihmisten avoimuus ja avuliaisuus. Inverness on melko pieni, mutta kovaa vauhtia kasvava, kaunis kaupunki, jossa olin kuin kotonani. Heti kaupungin ulkopuolella silmiä hellivät upeat vuori-, nummi- ja metsämaisemat, joista en vain ollut saada tarpeekseni. Rakastuin Skotlantiin.

Koen vaihto-opiskelun olleen minulle erittäin hyödyllinen monella tapaa. Englannin kielen taitoni kehittyi huomattavasti näiden kuukausien aikana ja varsinkin puhuminen muuttui luontevammaksi. Opin paljon uutta metsätaloudesta ja sen eri osa-alueista sekä sain uusia näkökulmia suomalaiseen metsätalouteen. Lisäksi tutustuin moniin aivan uskomattoman hienoihin ihmisiin, joista osasta sain varmasti elinikäisiä ystäviä. Tämän vaihtokokemuksen jälkeen olen myös entistä avoimempi ja koen minulla olevan paremmat valmiudet työskennellä kansainvälisissä työtehtävissä Suomessa tai ulkomailla.

Olen erittäin onnellinen että päätin suorittaa osan opinnoistani ulkomailla ja että tein sen juuri Invernessissä. Kokemus oli korvaamattoman hieno.

Haluan kiittää Metsämiesten Säätiötä apurahasta, joka mahdollisti vaihto-opiskelujaksoni ja auttoi minua ottamaan kaiken hyödyn irti tästä ajasta!

Lisätietoja:

Opiskelija Krista Katajainen, Tampereen ammattikorkeakoulu, krista.katajainen(at)eng.tamk.fi,

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.