Kansainvälisen metsäopiskelukerhon opintomatka Roomaan ja Firenzeen

maanantaina, 06.11.2017

Helsingin yliopiston metsäylioppilaiden MyFor-kerho teki 2. – 8.10.2017 opintomatkan Italiaan 25 opiskelijan voimin. Hanke opetti paljon italialaisista metsistä, metsänhoidosta ja kulttuurista.

Vierailimme Roomassa FAO:n pääkonttorilla, jossa kuulimme puheenvuorot metsävarojen kartoituksesta ja seurannasta, peltometsäviljelystä, kansainvälisestä metsäpolitiikasta sekä FAO:n harjoittelumahdollisuuksista. Metsäylioppilaiden osuuskunta Uniforst esittäytyi FAO:n työntekijöille.

Roomasta matkustimme Firenzeen. Firenzen yliopiston metsätieteiden laitoksella osallistuimme taajamametsänhoidon seminaariin. Firenzestä siirryimme yliopiston metsäasemalle Vallombrosaan italialaisten kollegoidemme kanssa. Paikallinen metsänvartija esitteli meille metsätaloutta Toscanan alueella ja erityisesti Vallombrosassa. Pääsimme tutustumaan paikalliseen arboretumiin ja kylän luostariin.

Matkalla takaisin Roomaan vierailimme tryffelimetsässä. Tryffelitilan hoitaja kertoi meille tryffelikasvatuksesta, joka on yksi metsätalouden harjoittamisen muoto Italiassa. Viimeinen päivä Roomassa oli varattu vapaaksi, jotta kaikki pääsisivät tutustumaan historiallisiin nähtävyyksiin haluamallaan tavalla.

Italian ekskursio oli monin tavoin onnistunut. Saimme paljon kansainvälisiä ystäviä ja kontakteja. Onnistuneen yhteistyön seurauksena firenzeläiset kutsuttiin vastavierailulle Suomeen. Myös omien opiskelijoidemme välillä ryhmähenki parani. Järjestäjille ekskursio antoi ainutlaatuista kokemusta siitä, mitä tulee huomioida parinkymmenen hengen opintomatkan järjestämisessä ulkomaille.

Opimme Välimeren metsistä ja italialaisesta metsätaloudesta asioita, joita omassa yliopistossamme ei käydä läpi. FAO:lta meillä on nyt yhteyshenkilöitä, joilta voimme pyytää apua harjoittelu- tai työnhaussa. Erityisesti osuuskuntamme esittäytyminen FAO:lla oli tärkeää. Tämän seurauksena Uniforst sai tärkeää ensi käden tietoa suurten kansainvälisten organisaatioiden rekrytointiprosesseista.

Koko opintomatkan ajan päivitimme hankkeen etenemistä Instagramiin (käyttäjätili: myforesters).

Suuri kiitos Metsämiesten Säätiölle matkamme rahoittamisesta!

Lisätietoja:

Puheenjohtaja Elli-Noora Kamppuri, elli-noora.kamppuri(at)helsinki.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.