Metsämiesten Säätiön ja 4H:n metsäinen yhteistyö jatkuu Taimiteossa

torstaina, 17.06.2021

Nuorisojärjestö 4H:n Taimiteko-toiminnan kautta tuetaan nuorten työllistymistä ja luodaan Suomeen uutta hiilinielua. Samalla syntyy uusia oppimisympäristöjä lapsille ja nuorille – jatkossa 4H:n metsäpäivät voidaan osin toteuttaa myös Taimiteko-metsissä.

Kesäkuussa 2021 Metsämiesten Säätiön antamalla rahoituksella tuetaan nuorten työllistymistä Taimiteko-istutuksissa sekä kasvatetaan metsätoiminnan valtakunnallista näkyvyyttä.

Taimiteko on täysin kotimainen, Suomeen metsiin hiilinielua lisäävä kompensaatiotoimintamalli. Taimiteko-toiminnassa suomalaiset nuoret istuttavat taimia ja saavat työkokemusta. Metsämiesten Säätiön avustuksella maksetaan istutustöihin rekrytoiduille nuorille palkkoja.

Säätiön rahoittaman hankkeen avulla luodut Taimiteko-metsät toimivat istuttamisen jälkeen uudenlaisina oppimisympäristöinä lapsille ja nuorille. 4H toteuttaa vuosittain yli 35 000 koululaiselle metsäpäivät, jotka jatkossa voidaan toteuttaa osin myös Taimiteko-metsissä. Tämän lisäksi metsien hoitamiseen voidaan kouluttaa ja työllistää jatkossa nuoria 4H-yrittäjiä.

Metsämiesten Säätiön tehtävänä on metsäalan kehittäminen sekä alalla toimivien ihmisten hyvinvoinnin edistäminen. Lahjoitukset ja säätiöfuusiot ovat tärkeä osa säätiön yleishyödyllisen toiminnan vaikuttavuutta.

Metsämiesten Säätiö antoi starttirahoituksen Taimiteolle vuonna 2019. On hienoa, että 4H-nuoret ovat kasvattamassa Suomen metsäpinta-alaa. Ihmiskunta tarvitsee uusiutuvia raaka-aineita nyt ja tulevaisuudessa”, sanoo Metsämiesten Säätiön toimitusjohtaja Ilari Pirttilä.

Nuoret pääsevät tekemään konkreettisia ilmastotekoja

Taimiteon kautta nuoret saavat metsäalan työkokemusta ja ansiomahdollisuuksia. Istutustöihin rekrytoidaan pääosin peruskoulunsa päättäviä nuoria, joista suurimmalle osalle taimien istuttaminen on ensimmäinen kesätyö. Samalla Taimiteko tarjoaa nuorille konkreettisen ja ratkaisukeskeisen tavan purkaa ilmastoahdistusta sekä tukee terveen ja tasapainoisen metsäsuhteen kehittymistä.

Metsämiesten Säätiö on pitkäaikainen yhteistyökumppani 4H-järjestölle. Olemme iloisia ja kiitollisia Säätiön antamasta tuesta tärkeälle Taimiteko-toiminnalle. On hienoa tehdä yhteistyötä, joka mahdollistaa paitsi nuorten työllistymisen myös konkreettisten ilmastotekojen tekemisen”, sanoo Suomen 4H-liiton toimitusjohtaja Tomi Alakoski.

Tänä kesänä Taimitekoja tehdään 15:ssä kohteessa, 12:n paikkakunnan alueella ympäri Suomea. Paikalliset nuoret istuttavat koko Suomessa reilut 190 000 kuusen ja männyn taimea eli 95 hehtaaria uutta metsää. Mukana Taimiteossa on yhteensä ennätykselliset yli 50 kumppania. Istutuksissa työllistyy satoja nuoria.

Valtakunnallisen nuorisojärjestö 4H:n Taimiteko-toiminnassa työllistetään suomalaisia nuoria sekä lisätään Suomen metsien hiilinieluja istuttamalla kuusen- ja männyntaimia alueille, jotka eivät ole enää aktiivisen metsä ja maatalouden tai turvetuotannon piirissä. Tavoitteena on istuttaa 10 000 hehtaaria uutta metsää vuoteen 2030 mennessä, mikä tarkoittaa noin 20 miljoonaa puuta. Lue lisää: www.taimiteko.fi.

Lisätietoja:

viestintäpäällikkö Mari Pöyhtäri, Suomen 4H-liitto ry, mari.poyhtari@4h.fi, puh. 044 783 0307

kumppanuuspäällikkö Tarja Anttonen, Suomen 4H-liitto ry, tarja.anttonen@4h.fi, puh. 044 783 0305

www.taimiteko.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.