Metsäsuhdetutkijat koolla Suomen Metsämuseo Lustossa

torstaina, 24.09.2020

Metsäsuhdetutkimusverkoston ensimmäinen tapaaminen järjestettiin Suomen Metsämuseo Lustossa 10.–11.9.2020. Ihmisen suhdetta metsään tutkii Suomessa laaja joukko tutkijoita eri tieteenaloilta. Monitieteisiin tutkimushankkeisiin osallistuu myös taiteentekijöitä.

Metsäsuhdetutkimuksessa tarkastellaan ihmisten ja yhteisöjen suhteita metsään ja sitä, miten nämä suhteet vaikuttavat ihmisiin, metsiin ja niiden käyttöön. Humanistisena ja yhteiskuntatieteellisenä tutkimussuuntana metsäsuhdetutkimus keskittyy metsien kulttuurisiin, sosiaalisiin ja kokemuksellisiin merkityksiin. Tavoitteena on lisätä yhteiskuntatieteellistä, historiallista, poliittista, kulttuurista ja esteettistä ymmärrystä ihmisen ja metsän vuorovaikutuksesta. Tiedekentässä metsäsuhdetutkimus kytkeytyy yhteiskuntatieteelliseen ja humanistiseen ympäristötutkimukseen.

Ensimmäistä kertaa järjestetty tapaaminen yhdisti aiheen tutkijoita. Tilaisuuteen osallistui 34 tutkijaa 26 tutkimushankkeesta ja seitsemästä yliopistosta ja tutkimuslaitoksesta (Aalto yliopisto, Helsingin yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Turun yliopisto, Tampereen ammattikorkeakoulu, Luonnonvarakeskus LUKE, Stockholm School of Economics).

Tapaamisessa tutkijat määrittivät metsäsuhdetutkimuksen kenttää, verkostoituivat ja käynnistivät tutkimusalan yhteistyön. He toivat asiantuntemustaan myös Luston ydinnäyttelyuudistuksen suunnitteluun ja ideointiin.

Työpajoissa tutkijat pohtivat aineistoihin, menetelmiin ja vaikuttavuuteen liittyviä kysymyksiä. Metsäsuhteita tutkitaan erityyppisten aineistojen avulla, aina tilastoaineistoista haastatteluihin ja media-aineistoista osallistuvaan havainnointiin ja taiteeseen. Monipuolisilla aineistoilla pyritään tutkittavan ilmiön kuvaamiseen kaikessa rikkaudessaan. Keskusteluissa purettiin jännitteitä luonnontieteellisten ja ihmistieteellisten lähestymistapojen välillä. Vaikuttavan metsäsuhdetutkimuksen tekemiseksi rohkea verkostoituminen tiedeyhteisössä ja myös sen ulkopuolella, tulosten popularisointi ja jopa poliittinen vaikuttaminen nähtiin tärkeänä. Syvempi ymmärrys erilaisista metsäsuhteista voi tukea moniarvoisen metsien käytön rakentumista.

Tutkijoille tapaaminen toi kaivattua vaihtelua korona-ajan yksinäiseen etätyöskentelyyn. Korona-aika on tuonut haasteita tutkimuksen tekemiseen erityisesti aineiston keruun kannalta. Yhteinen keskustelu tutkimuksen tekemisestä ja haasteista koettiin tarpeelliseksi.

Kokoontuminen järjestettiin Suomen Metsämuseo Luston aloitteesta jatkona metsäsuhteita tutkivien hankkeiden kartoitustyölle (2016–2017). Ideoinnista ja toteutuksesta vastasivat tutkimushankkeet: Puut lähellämme, Metsäsuhteet yhteiskunnallisessa muutoksessa ja Kulttuurisella muutoksella kestävämpää yksityismetsätaloutta. Tapahtuma toteutettiin Metsämiesten Säätiön tuella.

Lisätietoja:

kehittämisjohtaja Leena Paaskoski, Suomen Metsämuseo Lusto, leena.paaskoski(a)lusto.fi, puh. 050 366 9552

Nuorempi tutkija Kaisa Vainio, Itä-Suomen Yliopisto, kaisa.vainio(a)uef.fi, puh. 0504780465


https://www.facebook.com/photo?fbid=10157874751604195&set=gm.1162781210789227

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.