Uusien metsälakien selitysteos valmistunut

tiistaina, 24.02.2015

Viime vuosien suurista metsälainsäädännön uudistuksista on valmistunut kattava käsikirja ja selitysteos nimeltään Metsäoikeus. Kyseessä on varatuomari Matti Kiviniemen perusteellisesti uudistama neljäs painos hänen vuosina 1992, 1997 ja 2004 laatimista vastaavista teoksista. Lisäksi uudistetut säädöstekstit on julkaistu erikseen nimellä Metsäalan säädökset, jota on tarkoitus päivittää olennaisten säädösmuutosten jälkeen.

Metsäoikeuden tavoitteena on selvittää, millaisilla pelisäännöillä Suomessa metsää hoidetaan, käytetään ja suojellaan. Kirja käsittelee monipuolisesti ja havainnollisesti muun muassa metsien hoitoa ja käyttöä, puukauppaa, valtion rahoitusta, metsien kaavoitusta ja suojelua, metsätietoja koskevaa lainsäädäntöä sekä erilaisia metsänomistusmuotoja. Lakien ja alemman asteisten säännösten lisäksi teoksessa selostetaan tärkeimmät metsäalan oikeustapaukset.

Esityksen pääpaino on Suomessa päivittäin sovellettavissa metsälain, suojelulainsäädännön, kaavoituksen ja puukaupan säännöksissä, joskin metsäalan informaatio-oikeuden osuutta on hieman lisätty, ja kansainvälisille sopimuksille ja yhteisöoikeuden velvoitteille on annettu aiempaa enemmän tilaa.

Teos on tarkoitettu metsäalan ammattilaisille, metsäasioita ratkoville lakimiehille ja viranomaisille sekä puukauppaa tekeville. Se auttaa myös metsänomistajia lakitietoja vaativissa tilanteissa. Selkeän rakenteensa, hyvien hakemistojensa ja käytännönläheisen otteensa vuoksi kirja soveltuu myös metsäalan ja oikeustieteen opetukseen.

Sekä Metsäoikeus että Metsäalan säädökset on laadittu osana Metsämiesten Säätiön rahoittamaa hanketta "Metsälait ammattilaisille ja yleisölle". Näiden ohella hankkeessa on jo vuonna 2011 julkaistu yleistajuinen opaskirja Näin se on - Metsänomistajan lakiopas.

Metsäoikeuden, Metsäalan säädösten ja teoksen "Näin se on" kustantaja on Metsäkustannus, ja kirjoja saa parhainten Metsäkustannuksen verkkokaupasta, mutta myös tilaamalla puhelimitse Metsäkustannuksesta, puh 09 3154 9800

Lisätietoja:

Varatuomari Matti Kiviniemi, Tmi Metsälaki, mkivinie(at)gmail.com, puh. 09 526 6097

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.