Vaihto-opiskelu Wienissä

perjantaina, 07.09.2018

Olin viisi kuukautta Wienissä vaihto-opiskelemassa Universität für Bodenkultur Wien nimisessä yliopistossa keväällä 2018. Yllätyin heti siitä, kuinka tärkeä osa sahateollisuus on Itävallan taloudelle. Opiskelu oli aika lailla samanlaista kuin Helsingissäkin, poikkeuksena se, että koiria sai tuoda luennoille mukaan. Suoritin vuoristometsä- sekä kielikursseja. Suoritin kaksi neljän päivän kenttäkurssia koskien maaperää ja metsäteitä. Niiden avulla pääsin näkemään huikeita maisemia ja tutustumaan Itävallan metsiin lähietäisyydeltä.

Vuoristot tekivät todella vaikutuksen minuun. Vuoristometsänhoito olikin hieman erilaista kuin Suomessa. Jyrkillä rinteillä metsurit kaatoivat puut käsin moottorisahalla ja kuljettivat vaijerin avulla rinteen juurelle. Tämä tuntui minusta melkein käsityöltä, sillä Suomessa olen tottunut siihen, että kaikki tehdään koneellisesti. Itävallassa puulajejakin on metsässä useampia ja se aiheutti välillä vaikeuksia, kun kysyttiin valkopyökin hoidosta. Jatkuva kasvatuskin tuntuu olevan enemmän esillä ja käytössä.

Opiskelun ohessa sain nauttia Wienin kulttuuritarjonnasta. Tapahtumia oli joka viikko ja vierailinkin useissa musiikki- ja teatteriesityksissä. Wien on kaupunkina todella monipuolinen ja olen todella tyytyväinen valintaani. Saksan kielitaitoni parantui ja huomasin selviytyväni useista tilanteista pelkän saksan avulla. Opinnot olivat kuitenkin pääosin englanniksi. Rohkeus puhua vierasta kieltä kasvoi paljon.

Kiitän Säätiötä tuesta, jonka avulla sain nauttia opiskelusta Wienissä sekä vierailla lähimaissa. Vaihto antoi minulle paljon tärkeitä kokemuksia ja taitoja, joita voin hyödyntää tulevaisuudessa.

Lisätietoja:

MMK Sara Mähönen, Helsingin yliopisto, sara.z.mahonen(at)helsinki.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.