YK- työharjoittelu Genevessä

maanantaina, 17.12.2018

Suoritin 3kk mittaisen harjoittelun YK:n Euroopan Talouskomissio UNECE:ssa Genevessä. Työtehtävänä on vuosittaisen puutuotteiden markkinakatsauksen koostaminen. Markkinakatsaus on YK:n Euroopan talouskomission yksi "lippulaiva" -julkaisuista. Julkaisussa havainnoidaan 2017-2018 metsäteollisuustuotteiden maailmanmarkkinatilannetta. 

2017-2018 markkinakatsaus on julkaistu ja sain siihen nimeni osana tekijäryhmää. Maisterivaiheeseeni yliopistolla kuuluu myös pakollinen työharjoittelu ja tämä oli oiva tilaisuus käyttää se hyödyksi. Metsäteollisuustuotteiden markkinatilanteen tuntemaan oppimisen lisäksi opin kesän aikana paljon analyyttistä ajattelua, excelin käyttöä, loin kansainvälisiä suhteita ja kielitaitoni parani huomattavasti. 

Kaikki YK:n alaiset työharjoittelut ovat palkattomia. Kalliissa Sveitsissä asuminen ja eläminen kolme kuukautta olisi ollut mahdotonta ilman Metsämiesten Säätiön tukea. 5000 eurolla sain maksettua vuokran ja töihin kulkemisen, eikä ylimääräiseen jäänyt juurikaan rahaa. Säätiön tuki oli siis täysin korvaamaton ja ilman sitä koko harjoittelu olisi varmasti jäänyt minulta tekemättä.

Lisätietoja:

Metsäylioppilas Kalle Greis, kalle.greis(at)helsinki.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.