Elävä perintö esillä Luston kesän tapahtumissa

maanantaina, 29.05.2023

Työnäytökset ja tapahtumat ovat keskeinen osa Luston vuorovaikutteista ja elävää metsäkulttuuriperintöä. Ne kertovat metsäkulttuurin merkityksestä ja tuovat esiin ihmisen suhdetta metsään ja luontoon. Työnäytökset ja tapahtumat välittävät myös tietoa metsähistoriasta, ja niissä voi nauttia esimerkiksi entisajan nostalgiasta tai tutustua perinteisiin käsityötaitoihin.

Toukokuussa koululaisille suunnatuissa työpajoissa päästään Kunttamadon matkaan ja Hortoillaan harjulla. Kunttamadon matkassa -työpajassa perehdytään kunttamatoon ja opitaan ymmärtämään luonnon monimuotoisuutta Suomen tärkeimmän eläimen avulla. Hortoillaan harjulla -työpajassa tutustutaan jokamiehen oikeuksiin, terveellisiin villiyrtteihin ja opetellaan niiden oikeaoppista käyttämistä ja keräämistä.

Tänä kesänä Lustossa järjestetään viikoilla 29–30 työnäytösviikot, jolloin niin museon piha-alueella kuin Luston aulatilassa on eri alojen käsityöläisiä näyttämässä osaamistaan. Työnäytösviikoilla voi seurata mm. perinteisten vakkojen tekoa, tervanpolttoa, kapusta- ja lastuvuolentaa, kämppämiljöön rakentamista, päretöitä. Islanninhevoset vierailevat viikolla 30 Lustossa tehden metsäretkiä lähialueelle.

Valtakunnallista Suomen luonnon päivää vietetään elokuun viimeisenä lauantaina, 26.8.2023, jolloin Lustossa järjestetään luontotapahtuma Hyvinvointia metsästä. Tapahtumassa on tarjolla luontoterveyteen ja luonnon hyvinvointiin liittyviä teemoja niin aikuisille kuin lapsille esim. metsämindfulness, metsäcrossfit, metsäleikit. Tapahtuman sisältöä tuotetaan osittain oppilasyhteistyönä Tanhuvaaran Urheiluopiston kanssa. Myynnissä on myös syksyn satokauden tuotteita Sadonkorjuutorilla.

Valtakunnallisella koululaisten ja opiskelijoiden Opi museossa -viikolla lokakuun alussa järjestetään kouluille sopivaa ohjelmaa. Museo on lokakuussa suljettuna peruskorjauksen ja ydinnäyttelyuudistuksen vuoksi, mutta Opi museossa -viikon tarjonta viedään koulujen saataville.

Metsämiesten Säätiön rahoitus mahdollistaa tapahtumakokonaisuuden järjestämisen Lustossa. Tapahtumien kautta museovieraille tuotetaan kokemus elävästä, elämyksellisestä ja vuorovaikutteisesta museosta sekä tarjotaan uudenlaisia oppimiskokemuksia.

Lisätietoja:
Palvelupäällikkö Päivi Ronkanen, Suomen Metsämuseo Lusto, paivi.ronkanen(a)lusto.fi, puh. 050 320 4071

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.