Johtamisakatemian II-kurssi syventää ymmärrystä ihmisten erilaisuudesta

torstaina, 20.02.2020

 Metsäalan Johtamisakatemian kurssille on viiden vuoden aikana osallistunut jo 300 johtajaa ja vaikuttajaa. Vuonna 2019 järjestettiin kolme akatemian I-kurssia, yksi II-kurssi sekä Painetilanteet johtamisessa -lisäkurssi. II-kurssi pureutuu ihmisten erilaisuuden ymmärtämiseen ja hyödyntämiseen, ja se järjestettiin nyt ensimmäisen kerran. Kaksipäiväiselle kurssille osallistui 20 henkilöä pääasiassa metsätalouden ylimmästä johdosta. Kurssilta saatu palaute oli kannustavaa ja kurssille haetaan jatkoa vuodelle 2020. Kokemuksia kurssille osallistuneilta löytyy sivulta http://metsahyvinvointi.fi/johtamisakatemia/erilaisten-ihmisten-johtaminen/

Kurssin sisältönä on oppia tunnistamaan ja hyödyntämään erilaisiin ihmisiin liittyviä menestystekijöitä sekä pohtia, miten vaikuttaa tehokkaasti verkostoissa, joissa käskyvaltaa ei ole. Tavoitteena on oppia tietoisesti rakentamaan yhteistä ajattelua ja joustavaa yhteistyötä niin omassa työyhteisössä kuin verkostossa. Niinikään kaksipäiväinen Painetilanteet johtamisessa -lisäkurssi pidettiin marraskuussa. Kurssin kouluttajina toimivat työpsykologian tohtori Helena Åhman ja FT Harri Gustafsberg. Kurssin tavoitteena oli vahvistaa tilannetajua ja saada toimintamalleja, joita soveltaa esimerkiksi haastaviin keskusteluihin, neuvotteluihin ja konflikteihin. Kurssilla saatiin lisäksi näkemystä oman stressitason säätelyyn sekä resilienssin lisäämiseen paineisissa tilanteissa. Vuonna 2019 järjestetyille kolmelle I-kurssille osallistui kullekin 21-25 henkilöä pääasiassa metsäalalta. Osa kutsuttavista on aina muilta aloilta tuomassa omia kokemuksiaan ja näkemystään johtamisesta. Kurssilla perehdytään erilaisiin hyvän ihmisten johtamisen teemoihin. Pääteemoina ovat vuorovaikutus, sisäinen motivaatio, työn mielekkyys, psykologinen pääoma ja positiivinen psykologia.

Lisätietoja:

toimitusjohtaja Heikki Pajuoja, Metsäteho Oy, heikki.pajuoja(a)metsateho.fi, puh. 040 528 4359
viestintäkoordinaattori Laura Kammonen, Metsäteho Oy, laura.kammonen@metsateho.fi, puh. 0405704777 http://metsahyvinvointi.fi/johtamisakatemia/ 

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.