Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Lapin metsämuseo: Ympäri vuoden kehittyvä toiminnallisten elämysten museo

perjantaina, 28.09.2018

Lapin metsämuseo on pystytty pitämään auki kesäkuusta elokuun loppuun. Syyskuusta vuoden loppuun museon on auki perjantaisin ja lauantaisin. Tilauksesta museon on ollut auki tammikuuta lukuun ottamatta.

Yhteistyötä on kehitetty edelleen Rovaniemen Kotiseutuyhdistys Totto ry:n kanssa. Kumppaneina ovat olleet myös Matkailuinstituutti, Lapin yliopisto, eri matkailualantoimijat, pienyrittäjät mm. luonnontuoteala ja eri metsäalantoimijat.

Huhtikuussa toteutettiin ensimmäinen Talvipäivä Pöykkölässä-tapahtuma yhdessä Kotiseutumuseon ja Matkailuinstituutin kanssa. Testiryhminä oli steinerkoululaisia ja päiväkotilapsia.

Toukokuussa alueella esittäytyi luonnontuoteala mm. pakurikääpää, pihkaa, kuusenkerkkää, mahlaa ja erilaisia yrttejä maisteltiin ja haisteltiin.

Metsämuseo oli Lapin Metsäpalvelut Oy:n mukana toukokuussa Ranuan markkinatapahtumassa, elokuussa Kemin Veitsiluodossa Perhemetsäpäivässä ja Rovaniemen Wanhoilla Markkinoilla.

Osallistuimme valtakunnalliseen Puunhalausviikkoon useana päivänä ja Rovaniemi-viikolla Museolla oli Avoimet ovet eri teemoin peräti kolmena päivänä.

Pyrimme luomaan yhteisöllisyyttä Pöykkölän alueella järjestämällä mm. talkoita ja tarjoamme kanta-asiakaskorttia sopuhintaan. Upea myymälä ja kahvila paikallisine jäätelöineen on ollut hellekesänä suosittu.

Alueella on järjestetty päiväkodin kevätjuhlat, ylioppilasjuhlat, syntymäpäiväjuhlia ja rippijuhlia. Syksyllä on tulossa Vauvasta vaariin-tapahtuma. Teemana on metsänomistaminen mm. sukupolvenvaihdokset.

Joulufantasia toteutetaan Museolla toisen kerran vuonna 2018.

Metsämiesten Säätiön rooli rahoittajana on merkittävä. Jokainen euro tärkeä.

Lisätietoja:

Sihteeri Ulla-Maija Helin, Lapin Metsämuseoyhdistys ry, metsamuseo(at)gmail.com,
puh. 0400 123 106

Puheenjohtaja Tapio Pukema, Lapin Metsämuseoyhdistys ry, tapio.pukema24(at)gmail.com,
puh. 0400 357 603

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.