Metsähistorian Seuran vuosi 2022

keskiviikkona, 10.05.2023

Vuosi 2022 oli Metsähistorian Seuran 28. toimintavuosi. Vuoden avaintapahtumista Talven selkää päästiin taittamaan etänä alkuvuodesta ja kotimaan retkeily järjestyi syksyllä.
2021 painatettu Suomalaiset maailman metsissä -kirja (472 sivua) julkaistiin alkuvuodesta 2022. Kirjaa on ollut saatavilla seuran, Luston ja kirjakauppojen sekä kirjastojen kautta.
Vuosilusto 14 ”Metsät ja tulevaisuus” (134 sivua) julkaistiin loppuvuonna 2022 verkkojulkaisuna yhdessä Suomen Metsämuseo Luston kanssa. Vuosilustosta otettiin myös pieni painos.

Vuoden avannut, perinteinen Talven selän taittajaiset pidettiin 9.2.2022. Tilaisuus järjestettiin etäyhteyksin ja mukana oli 25 kiinnostunutta osallistujaa. Aiheena oli ”Savuinen Savotta – Lapin kruununmetsien kartoitus ja arviointi” -kirja, ja siitä oli esitelmöimässä Juha Salmi, kirjan yksi neljästä kirjoittajasta. Lähes puolentoista sadan vuoden ajanjakson Metsähallituksen perustamisesta 2000-luvun alkuun asti kattavassa teoksessa on esitetty taksaattorien ajatuksia ja näkemyksiä oikeassa asiayhteydessään. Monet niistä olisivat painavia puheenvuoroja tämänhetkisissäkin metsäkeskusteluissa.
Seuran vuosikokous pidettiin 30. maaliskuuta Tieteiden talon väistötiloissa sekä etäyhteyksin. Puheenjohtajana toimi Pekka T. Rajala. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat. Kokouksen jälkeen Pekka T. Rajala ja Anna-Leena Simula esitelmöivät seuran tammikuussa julkaisemasta ”Suomalaiset maailman metsissä oppimassa ja opettamassa” -kirjasta.

Vuoden 2022 retkeily järjestettiin Keski-Suomeen syyskuussa. Retkeilyn järjestäjinä toimivat Antti Koskimäki ja Pekka-Juhani Kuitto. Kohteina olivat muun muassa Alvar Aallon suunnittelema Säynätsalon kunnantalo, Muuratsalon ateljee, Korpilahden siemenviljelykset, Jämsänkosken metsäkonekoulutus sekä Kauko Sorjosen Säätiön taidetalo.

Seuran seuraavaa tietokirjahanketta ”Reikäkorteista ruudun ääreen ja bittiavaruuteen” pohjustettiin vuoden 2022 aikana. Hankkeen vastuullisena johtajana toimii Metsähistorian Seuran puheenjohtaja dosentti Heikki Roiko-Jokela sekä tutkijoina Jyväskylän yliopistosta Santeri Aikio, Joni Markkanen ja Tapio Roiko-Jokela. Hanke toteutetaan vuosina 2023-2025.

Vuoden tapahtumia tarkemmin kertaava ja tulevista kertova jäsentiedote Susikko julkaistiin tuttuun tapaan kolmesti vuodessa; alkutalvesta, kesällä ja jouluksi.
Hanke oli Metsämiesten Säätiön seuralle osoittaman vankan tuen piirissä.

Lisätietoja:
dosentti Heikki Roiko-Jokela, Metsähistorian Seura, heikki.roiko-jokela(a)jyu.fi, puh. 0405574831
 

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.