Pro gradu: Uudistusaloilla säästettävien riistatiheikköjen ja säästöpuuryhmien tunnuspiirteet

keskiviikkona, 24.04.2019

Tutkimuksen johtopäätöksissä selvisi lukuisia jatkotutkimuskohteita, joita tulevaisuudessa pystytään hyödyntämään, kun riistatiheikköjä tutkitaan esimerkiksi riistan elinympäristöinä. Tutkimuksen tuloksena saatiin riistatiheikön topografisen sijainnin vaikuttaneen tiheikön peittävyyteen, mutta tulos ei ole yleistettävissä koko Suomeen, eikä pienen otoskoon vuoksi myöskään tutkimusalueelle. Tutkimuksen tulos oli kuitenkin suuntaa antava ja tutkimus tulee ehdottomasti tehdä uudelleen suuremmalla otoskoolla.

Nykytieto perustuu olettamuksiin riistatiheikköjen hyödyistä ja tulevaisuuden tutkijoilla on mahdollisuus kartoittaa oikeat hyödyt ja muokata metsänhoidon oppaita. On tärkeää tutkia käyttääkö riista säästettyjä riistatiheikköjä eli onko tiheiköillä oletettua merkitystä riistametsänhoidossa. Tutkimus oli avaus riistatiheikköjen tutkimuksessa, koska aihe oli uusi ja ennalta ei ollut saatavilla juurikaan tietoa.

Hankkeessa omatoimisesti suunnittelin tutkimusongelman, aineiston keräämisen, datan analysoinnin ja tulosten raportoinnin. Tutkimus oli toteutettu yhteistyössä UPM Kymmene Oyj:n kanssa. Hanketta on rahoittanut Metsämiesten Säätiö.

Lisätietoja:

MMK Kaisa Luukkonen, kaisa.luukkonen(a)helsinki.fi

Yliopistonlehtori Veli-Matti Väänänen, Helsingin yliopisto, veli-matti.vaananen(a)helsinki.fi

 

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.