Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Puutuotealan IUFRO-konferenssi Australiassa ja maanosien välinen tiedonvaihto

keskiviikkona, 05.07.2023

Väitöskirjatutkija Anne Viljanen osallistui Metsämiesten säätiön avustamana viisipäiväiseen IUFRO 2023 Div 5 konferenssiin trooppisessa Cairnsissa, North Queenslandissä, Autraliassa. Konferenssimatka sisälsi
viisipäiväisen konferenssin ja lisäksi metsäaiheisen ekskursiopäivän. Konferenssissa oli osallistujia 25 maasta ja suurin osa maapallon maanosista (elleivät kaikki) olivat edustettuina paikan päällä. Kansainvälisen verkostoitumisen tasoa ja laajuutta tapahtumassa ei voi yliarvioida.

Aihepiirit konferenssissa vaihtelivat metsien ekosysteemipalveluista puutuotteiden kiertotalous-mahdollisuuksiin ja massiivipuun käyttöön rakentamisessa. CLT tuntui näissä puheissa olevat pinnalla ja nähtiinpä esimerkiksi malesialaisen tutkijan esityksessä kuvia suomalaisistakin CLT-kerrostalokohteista esimerkkeinä ja inspiraation lähteinä. Keskusteluissa olivat paljon esillä puun laatutekijät (kestävyys, suoruus), suomalaisen metsätalouden käytännöt tuntuivat puheita kuunnellessa paljon vakiintuneimmilta kuin monessa muussa maassa. Lisäksi näin trooppisilla alueilla puhututtivat termiitit, jotka ovat ilmastonmuutoksen myötä levinneet myös uusille alueille. Rakentamisen puutuotteiden osalta on tämänkaltaiset tuholaiset otettava huomioon (vienti, esim. Australia on vahvasti puutuotteiden tuojamaa) ja toisaalta lämpenevä ilmasto voi tuoda suomeenkin omat tuholaishyönteiset, näihin on varauduttava (resilienssi), niin metsätaloudessa kuin kenties puuelementtejä sisältävien rakennustenkin osalta. Väitöskirjatutkija Viljasen esitys käsitteli tapahtumassa puisen korjausrakentamisen ilmiötä lähinnä tuotantopuolen toimijoiden ja projektikäynnistämisen päätöksenteon näkökulmasta, kuntiakaan unohtamatta.

Konferenssi sisälsi myös ekskursiopäivän, jossa väitöskirjatutkija pääsi tutustumaan myös Walkamin tutkimusasemaan, jossa oli tehty kokeita jo 20 vuoden ajan. Näissä tutkimuksissa on pyritty kasvattamaan kuivissakin olosuhteissa viihtyvää eukalyptusmetsää, joka voisi tuottaa varjoa ihmisille ja eläimille laajemminkin sekä muita hyötyjä puutuotteista. Suomalainen delegaatio IUFRO 2023 Div 5 konferenssissa oli kokonaisuudessaan Anne Viljanen (väitöskirjatutkija, Helsingin yliopisto), Anne Toppinen (professori, Helsingin yliopisto), Pekka Saranpää (johtava tutkija, Luonnonvarakeskus), Risto Korpinen (erikoistutkija, Luonnonvarakeskus) ja Jiri Pyörälä (tutkijatohtori, Helsingin yliopisto).

Matka trooppiseen Australiaan IUFRO 2023 Div 5 konferenssiin oli erittäin opettavainen ja kiinnostava. Matka-avustuksen saaja kiittää Metsämiesten säätiötä tuesta ja mahdollisuudesta kansainväliseen
tiedonvaihtoon puutuotteiden osalta.


Lisätietoja:
Väitöskirjatutkija Anne Viljanen, Helsingin yliopisto, anne.viljanen(A)helsinki.fi, puh. +358 50 5996497

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.