Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Sahanperän Savotta on iloinen koko perheen metsätapahtuma

keskiviikkona, 19.09.2018

Sahanperän Savotta -metsätapahtuma ilahdutti kävijöitä aurinkoisena syyspäivänä sunnuntaina 9.9.2018 monipuolisella ohjelmalla ja iloisella tunnelmalla Rovaniemellä.

Rovaniemi-viikon yhteydessä järjestettävä jokasyksyinen Sahanperän Savotta esittelee metsäalan ja biotalouden monipuolista tarjontaa. Maksuton koko perheen tapahtuma on saanut jo useana vuotena kiitosta mielenkiintoisesta sisällöstä. Tänä vuonna tapahtumaa haluttiin kehitettävän entistä monipuolisemmaksi toiminnallisten näytteilleasettajaosastojen kautta.

Kiitosta ovat saaneet myös näytteilleasettajien monipuolisuus ja sopivuus tapahtuman teemaan. Näytteilleasettajat koostuivat metsäalan organisaatioista, luonnontuotealan yrittäjistä ja puukäsityöläisistä. Kävijät kokeilivat muun muassa mobiililuontopolkua ja suomenhevosajelua, pyöräyttivät metsäistä onnenpyörää, arvuuttelivat tukin tilavuutta sekä tutustuivat puutavara-autoihin ja metsäkoneisiin. Nätti-Jussi juontaja kiersi tapahtuma-alueella jututtamassa kävijöitä ja esittelijöitä. Metsäkoneet, paloautot ja muut koneet pysyvät aiempien vuosien tapaan suosikkeina asiakkailta saadussa palautteessa. Maksuton sisäänpääsy Tiedekeskus Pilkkeeseen ja Arktikumin museoon ja tiedekeskukseen keräsivät jälleen kiitosta. Kävijät iloitsivat tapahtuman iloisesta tunnelmasta ja kaikenikäisille suunnatusta ohjelmasta.

Sahanperän Savotta järjestetään yhteistyössä paikallisten metsäalan toimijoiden kanssa. Noin kymmenen toimijan joukosta koostuva tiimi aloittaa tapahtuman suunnittelun hyvissä ajoin alkuvuodesta yhdessä ideoiden tulevan syksyn teemoja ja painopisteitä. Tapahtuman järjestelyistä vastaa Metsähallituksen konserniviestinnän Pilke-tiimi. Sahanperän Savotta on osa perinteistä Rovaniemi-viikkoa. Sahanperän Savosta on muodostunut rovaniemeläisille kuuden vuoden aikana merkittävä alkusyksyn tapahtuma, jolle toivotaan jatkoa myös tulevina vuosina. Suuret kiitokset Metsämiesten Säätiölle Sahanperän Savotan mahdollistamisesta!

Lisätietoja:

Innoittaja Laura Kuusisto, Metsähallitus, laura.kuusisto(at)metsa.fi

www.sahanperansavotta.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.