Työharjoittelu Nepalissa

keskiviikkona, 31.05.2023

Lähdin tammikuun 2023 lopulla työharjoitteluun Nepaliin kolmeksi kuukaudeksi. Työharjoittelun tutkimusaiheena minulla oli alkuperäisyhteisöjen elinkeino metsänkäyttöryhmissä. Harjoittelu tapahtui Kehitysmaayhdistys Pääskyt ry:n ja nepalilaisen järjestön NAFAN:nin kehitysyhteistyössä. Nepalilaiset alkuperäisyhteisöt ovat riippuvaisia maa- ja metsätalouden tuottamista luonnonvaroista. He pyrkivät
elämään omavaraisesti, mutta ruuantuotannon ja veden niukentuminen on tehnyt elämäntavasta miltein mahdotonta. Monet alkuperäisyhteisöjen jäsenet käyvät tienaamassa Nepalin isommissa kaupungeissa, jotta saisivat ostettua lisäruokaa.

Valtaosa Nepalin metsistä on valtion omistuksessa. Valtio tekee vuokrasopimuksia metsäalueista yhteisöjen kanssa. Yhteisöt hoitavat metsää ja saavat käyttää sen hyödykkeitä tietyillä ehdoilla. Metsän merkittävin rooli on tuottaa sen ylläpitäjille polttopuuta, karjanrehua sekä hedelmiä ja lääkekasveja. Eläminen Nepalissa paljastui odotuksiani helpommaksi. Kommunikointi ihmisten kanssa sujui useimmiten
helposti, yllättävän moni osasi puhua englantia jonkin verran. Paikallisten elintapaan oli suhteellisen helppo mukautua, mutta välillä se vaati kärsivällisyyttä. Sovitut aikataulut eivät yleensä pitäneet ja välillä odottelua oli paljon.

Työharjoittelun myötä kieli- ja yhteistyötaitoni karttuivat. Opin itsestäni sen, että osaan mukautua erilaisiin tilanteisiin ja kulttuureihin. Opin myös, että omaa osaamista ja kykyjä tulee helposti aliarvioitua. Työharjoittelun jälkeen minulla on herännyt mielenkiinto kansainvälistä uraa kohtaan. Metsämiesten Säätiön apuraha on ollut erittäin tärkeä tuki. Työharjoittelu oli palkaton, joten harjoittelun aikana en
saanut tuloja. Apurahaa olen käyttänyt muun muassa asumiseen, ruokaan ja kulkuvälineisiin. Suosittelen harjoitteluvaihtoon lähtemistä jokaiselle jota se vähänkin kiinnostaa. Metsämiesten Säätiön tuki osaltaan
madaltaa kynnystä toteuttaa tällaisen mahdollisuuden.

Lisätietoja:
Opiskelija Annaleena Mänki, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu (XAMK), mankiannaleena(a)gmail.com,
puh. 0503748925
 

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.