Uusi podcast-sarja pohtii ilmastonmuutosta metsien näkökulmasta

maanantaina, 12.06.2023

Uusi Muuttuvat metsät -podcast pohtii ilmastonmuutoksen vaikutusta metsiin, mutta myös sitä kuinka metsien avulla ilmastonmuutosta voidaan hillitä ja sen vaikutuksia esimerkiksi kaupungeissa vähentää.
Sarjan ovat Metsämiesten säätiön tuella tuottaneet toimittajat Aino Ässämäki ja Pi Mäkilä, jotka perehtyivät aiheeseen haastattelemalla useita tutkijoita ja asiantuntijoita. Haastattelujen parhaat palat kuullaan noin 20 minuutin mittaisissa jaksoissa.

Ensimmäisen, kesäkuun alussa ilmestyvän jakson teemana on kuusi ilmastonmuutoksen kourissa ja samaan aikaan julkaistavassa toisessa jaksossa perehdytään metsien avulla tuotettaviin päästökompensaatioihin. Myöhemmin julkaistavissa jaksoissa käsitellään metsätuhoja, kaupunkimetsien merkitystä kuumenevassa ilmastossa, metsälainsäädäntöä sekä rahkasammalen ihmeellistä kykyä sitoa kasvihuonekaasuja. Sarjassa tekijät kommentoivat jaksojen teemoja omista näkökulmistaan. Ässämäki on jo vuosia metsäalan liemissä keitelty metsänomistaja ja Mäkilä taas kokenut toimittaja, joka on suhtautunut ilmastonmuutokseen vakavasti lähes koko elämänsä ajan.

"On ollut todella kiinnostava kuulla Pin havaintoja, jotka tulevat selvästi metsäkuplan ulkopuolelta. Olemme molemmat tehneet huolellista taustatyötä jokaista jaksoa varten ja studiossa esitelleet keskeiset päätelmämme toiselle. Uskon, että näistä keskusteluista voi oppia itse asiasta, mutta myös siitä, miten eri tavalla näitä asioita voi katsoa", sanoo Ässämäki.

"Suomalainen metsäkeskustelu näyttäytyy usein tavalliselle sivustaseuraajalle vaikeana ja kahtiajakautuneena. Se on sääli, sillä metsät ovat ilmastonmuutoksen myötä ajankohtaisempia kuin koskaan ennen. Toivon, että podcast herättelee ajattelemaan metsiä ja ilmastonmuutoksen vaikutuksia uusista näkökulmista", sanoo Mäkilä.

Muuttuvat metsät -podcast tulee kuunneltavaksi Metsälehden verkkosivulle kesäkuun aikana. Uudet jaksot julkaistaan noin kahden viikon välein.

Lisätietoja:
toimittaja Aino Ässämäki, aino.assamaki(a)gmail.com, puh. 050 410 4239
toimittaja Pi Mäkilä, pi.makila(a)gmail.com, puh. 050 3725 216

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.