Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

100 villiruokakokkia - villiruokakouluttajat sanansaattajina ja tarinankertojina

keskiviikkona, 16.12.2015

Ravintolakoulu Perho ja ELO-säätiö loivat vuonna 2015 ammattilaisten villiruokakoulutusjärjestelmän. Koulutusjärjestelmä pilotoitiin koko vuodenkierron kestävässä koulutusohjelmassa. Ensimmäiset kouluttajat valmistuivat marraskuussa. He lähtevät nyt kouluttamaan kokeista ja keittiömestareista villiruokaosaajia. Tavoite on että Suomen 100-vuotisjuhlavuonna meillä on vähintään 100 villiruokaosaajaa.

Koulutuksen vetäjinä olivat kestävän gastronomian lehtori Jarmo Åke, villiruokalähettiläs Sami Tallberg ja ELO-säätiön johtaja Seija Kurunmäki. Mukana kouluttajien pätevöittäjinä oli suuri joukko Suomen parhaita villiruoka-ammattilaisia ja villiruokamestareita. Jatkossa koulutusta tehdään sekä osana kokkien ammattitutkintoa sekä täydennyskoulutuksilla. Viralliset villiruokakouluttajat saavat oikeuden antaa villiruokaosaaja-tunnuksen koulutuksen hyväksytysti läpikäyneille.

Villiruokakoulutuksessa perehdytään vuodenaikojen mukaan villiyrtteihin ja kaloihin sekä marjoihin, riistaan ja poroon. Erityinen huomio koulutuksessa kiinnitetään siihen, että ammattilaiset sisäistävät kestävän gastronomian ja tarinankerronnan merkityksen. Myös villiruoan valmistaminen luonnossa on osa koulutusta.

Hyväksytysti koulutuksen suorittaneet saavat oikeuden käyttää omassa toiminnassaan villiruokakouluttaja-titteliä ja osaajatunnusta eli Klaus Haapaniemen suunnittelemaa, ELO-säätiön hallinnoimaa villiruokalogoa.

Suomi on ylpeä metsistään. Se on juhliemme, puheidemme ja menujemmekin pääaihe. Koulutushankkeen avulla halutaan lisätä osaamista ja tarinankerrontaa, jota sekä suomalaiset että turistit voivat kuulla, maistaa ja aistia. Tämä hanke tekee metsästä, luonnosta ja villiruoasta puheenaiheen juhlavuonna 2017. Koulutus antaa pohjan sille, että villiruokakokki osaa kerätä ja valmistaa villiruokaa sekä ymmärtää kestävän gastronomian periaatteet. Tärkeä osa-alue on se, että kokki kertoo ruoan tarinan. Mistä ruoka tulee, miten se kuuluu perinteeseenne ja miksi juuri se tuote on asiakkaalle valittu.

Lisätietoja:

Johtaja Seija Kurunmäki, ELO-säätiö, seija.kurunmaki(at)elo-saatio.fi

Lehtori Jarmo Åke, Ravintolakoulu Perho, jarmo.ake(at)perho.fi

www.elo-saatio.fi/syotavan-hyva-metsa

www.elo-saatio.fi/villiruokakouluttajat-ohjaavat-ammattilaisia-villiruoan-saloihin

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.