Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Evon Metsäpojat ry, ylpeästi metsäalalla 110-vuotta

keskiviikkona, 15.05.2024

Hämeen ammattikorkeakoulun, Evon kampuksen opiskelija-ainejärjestö vietti lauantaina 6.4. 110-vuotis vuosijuhlia Hämeenlinnan Sokos Hotel Vaakunassa. Juhlaan osallistui noin 100 vierasta, mitkä muodostuivat nykyisistä sekä entisistä opiskelijoista, henkilökunnasta, yhteistyökumppaneista, kunniavieraista ja esiintyjistä.

Ilta koostui rennosta verkostoitumisesta, puheista, muistamisista ja elävästä musiikista. Juhla alkoi nykyisen puheenjohtajan, eli Tapio Lähdeniemen maljapuheella, missä hän toivotti vieraat tervetulleiksi ja kertoi kuinka kiitollinen hän on osallistujamäärästä, sekä juhlan merkityksestä.

Juhlan arvokkaita hetkiä olivat myös, kun estradin otti haltuunsa lumoava Duo Soulmost, sekä illan puhujat. Ensimmäisenä mikrofoniin tarttui Tomi Lankinen, joka piti alumnipuheen. Lankinen on valmistunut Evolta 2010-luvulla ja on töissä nykyisemmin Lohjan seudun piiripäällikkönä Metsä Groupilla.

Seuraavaksi lavalle astui virallisen juhlapuheen pitäjä, Sauli Brander. Brander on puolestaan valmistunut Evolta 90-luvulla ja työskentelee nykyään UPM:n kansainvälisten metsäasioidenjohtajana. Molemmat puhujat korostivat puheissaan metsäalan merkitystä ratkaisuna nykypäivän globaaleihin ongelmiin. Puheissa nousivat myös pinnalle lämpimät muistot opiskeluajoista Evolla ja kiitollisuus sieltä saaduista opeista. Kumpikaan ei vaihtaisi mitään pois mistään hinnasta.

Puhujat kannustivat varmasti nykyisiä opiskelijoita saattamaan opintonsa loppuun ja etenemään metsäalalla opintojen jälkeenkin. Tämän lisäksi jokaisella opiskelijalla oli hyvä tilaisuus verkostoitua paremmin metsäalalla, Illan aikana lavalle nousi useampi vieras onnittelemaan Metsäpoikia myös metsäalan ulkopuolelta. Lähinnä muiden alan opiskelijoita, jotka olivat yhteistyökumppaneina vieraana. Moni kertoi, että heidän ymmärryksensä oli laajentunut illan aikana metsäalan merkityksestä.

Näiden jälkeen nähtiin vielä muutamia muistamisia ja annettiin hetki vapaalle sanalle. Illan päätti Metsäpoikien puheenjohtajiston loppusanat. Metsäpoikien varapuheenjohtaja Santeri Lahtinen aloitti kiittämällä juhlan järjestäjiä, vieraita, yhteistyökumppaneita ja sponsoreita, kuten Metsämiesten Säätiötä ja Kollin Säätiötä. Kiitosten jälkeen Lahtinen kertoi juhlien organisoinnin eri vaiheista ja haasteista. Tästä Lähdeniemi jatkoi luontevasti kertomalla juhlien onnistumisesta ja julisti juhlat päättyneeksi.

Metsämiesten Säätiön rooli rahoittajana oli merkittävä hankkeen kulujen kustantamiseksi. Metsämiesten Säätiö sai näkyvyyttä Evon Metsäpoikien somekanavissa hankkeen mainostamisessa, hankkeen aikana ja sen jälkijulkaisuissa. Lisäksi Säätiö sai maininnan Hämeen Sanomissa ja Konkelossa, kun juhlista kirjoitettiin niihin artikkeli.

Lisätietoja:
Puheenjohtaja Tapio Lähdeniemi, Evon Metsäpojat ry, tapio.lahdeniemi(a)student.hamk.fi, puh. 0442195819
Lehtori Antti Sipilä, HAMK, antti.sipila(a)hamk.fi, puh. 0505927051

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.