Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.
tiistaina, 03.02.2026
COP30-ilmastokokouksessa Belémissä maailman huomio kohdistui metsien ratkaisevaan rooliin ilmastonmuutoksen torjunnassa. Kokouksessa ei saavutettu sitoumusta fossiilisista polttoaineista luopumiseen, ja samalla tuoreet tiedot Afrikan metsien muuttumisesta hiilinieluista päästölähteiksi sekä metsäkadon kiihtyminen nostivat esiin kestävän metsien käytön ja uusiutuvien materiaalien merkityksen entistä voimakkaammin.
Tässä globaalissa murroskohdassa Suomen Metsäyhdistys nousi keskeiseksi toimijaksi kansainvälisen metsänarratiivin rakentamisessa. Metsäyhdistyksen Kai Lintusen rooli FAO:n Euroopan Forest Communicators Networkin (FCN) puheenjohtajana antaa Suomelle harvinaisen ja strategisesti merkittävän vaikutuspaikan globaalin metsäkeskustelun ytimessä.
COP30-kokouksessa nähtiin historiallinen yhteinen esiintyminen, kun merkittävät metsämaat ja kansainväliset metsäalan toimijat kokosivat voimansa kansainväliseen metsäpaviljonkiin. Yhteistyön huipentumana julkaistiin näyttävä “Wood you? Hero” -video, joka korostaa puun kestävää käyttöä ilmastoratkaisuna eri puolilla maailmaa. Video on osa Grow the Solution -viestintä- ja vaikuttamisaloitetta, jota FCN tekee ja kehittää globaalisti.
Suomen Metsäyhdistys oli videon osatuottaja ja toi siihen suomalaista huippuosaamista koko arvoketjusta: Ponssen puunkorjuuteknologiaa, Kuura- ja Sofia Ilmonen Design -tekstiilejä sekä puurakentamista edustavan norjalaisen puisen pilvenpiirtäjän, jossa on käytetty Stora Enson CLT-puuta. Metsäyhdistyksen logo esiintyy kampanjassa yhdessä Saksan, Kanadan sekä kansainvälisten FSC- ja PEFC-kestävyysjärjestelmien kanssa.
FCN-puheenjohtajuuden ansiosta Suomi on mukana siellä, missä metsäkeskustelun globaalit narratiivit syntyvät – FAO:ssa, YK-prosesseissa ja ilmastokokousten ytimessä. Tämä mahdollistaa vaikuttamisen varhaisessa vaiheessa ennen kuin linjaukset heijastuvat EU:n sääntelyyn ja kansalliseen päätöksentekoon. FCN kokoaa yhteen viestinnän ammattilaiset, tutkijat ja päättäjät eri maanosista ja vahvistaa yhteistä, tieteeseen perustuvaa viestintää metsien kestävästä käytöstä.
COP30:n yhteydessä Metsäyhdistyksen ja FCN:n rooli korostui myös metsäpaloviestinnässä. Metsäpalot ja niiden savuvaikutukset ylittävät valtiorajat, ja tehokas viestintä on noussut keskeiseksi osaksi integroitua palonhallintaa. FCN:n johdolla rakennetaan kansainvälistä viestintäyhteistyötä, joka tukee varhaista varoitusta, tiedonvaihtoa ja päätöksentekoa. Grow the Solution -aloite näkyi vahvasti myös FAO:n 80-vuotisjuhlallisuuksissa Roomassa, jossa suomalaiset puupohjaiset innovaatiot esiteltiin FAO:n uudessa pysyvässä innovaationäyttelyssä. Ne osoittavat konkreettisesti, miten puu voi korvata fossiilipohjaisia materiaaleja ja tukea kestävää kehitystä. Kai Lintunen puhui päättäjille juhlallisuuksien tiede- ja innovaatiofoorumissa.
Suomen Metsäyhdistyksen työ osoittaa, että metsien merkitys ilmastoratkaisuna ei synny sattumalta. Vaikuttaminen edellyttää pitkäjänteistä, kansainvälistä yhteistyötä ja läsnäoloa siellä, missä globaalit tarinat ja tuleva sääntely saavat alkunsa.
Lisätietoja:
Kansainvälisen viestinnän päällikkö Kai Lintunen, Suomen Metsäyhdistys, kai.lintunen(a)smy.fi, puh.0503512415