Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Uusi tietopaketti helpottaa metsäalan esittelyä nuorille

perjantaina, 09.02.2024

Metsäalan opiskelu- ja työmahdollisuuksia esittelevä tietopaketti on julkaistu. Tietopaketti on tehty yläkoulujen ja lukioiden opinto-ohjaajille ja opettajille työkaluksi, joka helpottaa ajantasaisen tiedon jakamista metsäalan opiskelu- ja työmahdollisuuksista oppilaille. Myös nuoret voivat itsenäisesti tutustua paketin avulla metsäalaan. Monella ammatinvalintaansa miettivällä nuorella voi olla metsäalasta vanhentunut käsitys, jonka mukaan työ on fyysisesti raskasta ja yksitoikkoista. Todellisuudessa metsäala tarjoaa monipuolisia työtehtäviä, joissa pääsee tekemisiin niin metsäluonnon ja huipputeknologian kuin markkinoinnin ja asiakaspalvelun kanssa. Monella alueella osaavista työntekijöistä on myös pulaa.

Uudessa sähköisessä tietopaketissa esitellään metsäalan eri työmahdollisuuksia. Siihen on koottu tiiviiseen muotoon perustiedot metsäalan opinnoista eri koulutusasteilla ammatillisesta perustutkinnosta ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opintoihin. Metsäalalle! -tietopaketti on kaikkien käytettävissä Metsäalalle! -tietopaketti on tehty työkaluksi yläkoulujen ja lukioiden opinto-ohjaajille ja opettajille, jotka ovat avainasemassa jakamaan tietoa oppilaille metsäalan opinnoista ja töistä. Nuoret voivat myös itsenäisesti tutustua tietopakettiin. Lisäksi metsäalan toimijat ja sidosryhmät voivat hyödyntää opasta omassa nuorisoviestinnässään.

- Tieto metsäalan mahdollisuuksista on pääosin hajallaan eri metsällisten toimijoiden ja sidosryhmien verkkosivuilla. Uusi tietopaketti kokoaa nämä tiedot yhteen helppolukuiseen ja tiiviiseen muotoon, kertoo projektipäällikkö Minnamari Tuovinen Suomen metsäkeskuksesta. Metsäalalle! -tietopaketti on julkaistu helmikuun alussa ja on nyt vapaasti kaikkien käytettävissä. Paketti on tuotettu Tulevaisuuden osaajaksi metsäalalle -hankkeessa, jota toteuttaa Suomen metsäkeskus ja rahoittaa Metsämiesten Säätiö.

Lisätietoja:
projektipäällikkö Minnamari Tuovinen, Suomen metsäkeskus, minnamari.tuovinen(a)metsakeskus.fi, puh. 040 525 3676
https://metsakeskus.verkkokoulu.gimletlms.com/fi/trainings/4a5ffe04-f307-4542-af52-3c7752913bde

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.