Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Vaihto-opinnot Ruotsissa

tiistaina, 04.02.2025

Syyslukukauden mittainen opiskelijavaihto Ruotsissa Lundin yliopistossa tarjosi minulle paljon uusia kokemuksia ja pääsin tutustumaan samalla myös pohjoismaiseen kulttuuriin mm. kieliopintojen parissa. Tämän kokemuksen kautta olen päässyt parantamaan kielitaitoani, oppinut uusia taitoja ja päässyt verkostoitumaan toisessa yliopistossa.

Opiskelujakson myötä sain varmuutta omiin opintoihini täällä kotiyliopistossa Joensuussa ja kielitaitoni on parantunut, jota voin hyödyntää yhä enemmän myös koulutuksessani että vapaa-ajalla. Lundin yliopiston kursseilla sain paljon uutta tietoa ja opin uusia käytäntöjä toisessa yliopistossa. Pääsin näkemään myös muita pohjoismaita ja tutustumaan niihin.

Ilman Metsämiesten Säätiön apurahaa, tämä ei olisi ollut mahdollista. Säätiön tuki mahdollisti opiskeluni, matkani ja asumisen Ruotsissa ja sain kokemuksia, jotka muistan varmasti koko loppuelämäni. Kiitos tästä tuesta!

Lisätietoja:
Elisa Vuorimaa, elisa_vuorimaa(a)hotmail.com, puh. +358442933182

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.