Joensuun Metsäylioppilaat ry kotimaan toiminnan parissa 2021

maanantaina, 28.02.2022

Hankkeessa edistettiin erityisesti kansainväliseen yhteistyöhön liittyvää toimintaa, sekä tarjottiin kotimaisille opiskelijoille tapahtumia ja metsäaiheisia aktiviteetteja. Koska ulkomaan komennuksia ei koronatilanteen vuoksi pystytty järjestämään, käytettiin kaikki rahoitus kotimaan aktiviteetteihin, joissa pyrittiin mahdollisuuksien mukaan osallistamaan myös vaihto-opiskelijoita.

Ainejärjestön jäsenille järjestettiin muun muassa urheilutapahtumia, pikkujoulutapahtuma, asiantuntijaluentoja, metsäaiheista kisailua, sekä mahdollisuuksia osallistua kansallisiin metsätapahtumiin. Koronavirustilanne hankaloitti tiettyjen aktiviteettien järjestämistä, jonka vuoksi hankkeen toimintavuonna 2021 panostettiin ulkoaktiviteetteihin, sekä loppuvuodesta myös sisätapahtumiin. Vuonna 2021 säätiön tuella pystyttiin myös kääntämään ainejärjestön nettisivut englanniksi, mikä myös auttaa tulevaisuuden kansainvälistymistavoitteissamme.

Säätiön rooli hankkeen rahoittajana oli merkittävä ja korvaamaton. Säätiö mahdollisti Joensuun Metsäylioppilaiden toiminnan jatkumisen korkeatasoisena ja kansainvälisenä. Ainejärjestö kiittää säätiötä jatkuvasta tuesta.

Lisätietoja:
metsäylioppilas Eetu Tarvainen, Joensuun Metsäylioppilaat ry, hallitus(a)jmyo.fi, puh. 0504644335

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.